Outi Alanko-Kahiluoto. Lehtikuva/Martti Kainulainen

Nämä vihreät vaihtoivat täysin kantansa alkoholilaista

Outi Alanko-Kahiluodon mukaan mieltä tulee muuttaa, kun saa vahvaa tietoa.

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen käsitteli vaihtuneita mielipiteitä ja lupauksia eduskunnan lähetekeskustelussa alkoholilain uudistuksesta.

– Nyt varmasti moni vihreiden äänestäjä on ihmeissään. Vaalikoneessa vielä vihreiden (Outi) Alanko-Kahiluoto totesi, että olisi hienoa, jos maukkaammat vahvat oluet tulisivat kaupan hyllylle, Timo Heinonen aloitti.

– Vaalikoneessa myös Touko Aalto, Johanna Karimäki, Emma Kari, Antero Vartia, (Ozan) Yanar, (Olli-Poika) Parviainen ja edustaja (Krista) Mikkonen kannattivat jopa viinien tuomista ruokakauppaan. Tuo puhe oli kyllä aivan muuta mitä äsken kuulimme edustaja Alanko-Kahiluodolta!

Alanko-Kahiluoto ilmoittautui puheessaan lakiuudistuksen vastustajaksi sanoen sen lisäävän alkoholin haittoja. Myös esimerkiksi puoluejohtaja Aalto on muuttanut kantansa.

– Aikamoista äänestäjien sumuttamista, Timo Heinonen sanoi.

Heinosen mukaan kaupasta on saanut limuviinoja jo 22 vuotta. Nyt esitetty muutos tukisi hänen mukaansa nimenomaan suomalaista maataloutta ja muun muassa lisätarvetta ohran viljelylle.

Vihreiden Outi Alanko-Kahiluoto vastasi, että myös vihreiden eduskuntaryhmässä on asiassa vapaat kädet ja ryhmässä on erilaisia kantoja.

– Itse olen sitä mieltä, että jos kansanedustaja jostakin asiasta saa vahvaa, maan parhaiden asiantuntijoiden välittämää tietoa eri näkökulmista, silloin vastuullinen päättäjä voi muuttaa mieltään suhteessa edeltävään. Niin on myös tehtävä, Outi Alanko-Kahiluoto sanoi.

Alanko-Kahiluodon mukaan hän ei tue sitä, että ”te pyyhitte pöydältä asiantuntijoiden näkemykset”.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt