Verkkouutiset

Nämä vihreät äänestävät nelosoluiden puolesta

Vihreiden eduskuntaryhmän varapuheenjohtajan mukaan heistä noin puolet on alkoholiprosentin korotusta vastaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vihreiden eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Olli-Poika Parviainen kertoo Verkkouutisille, että vihreiden kansanedustajista kolme kannattaa kaupassa myytävän alkoholin prosenttirajan korotusta.

He ovat Parviainen itse, Ville Niinistö ja Pekka Haavisto.

Parviainen toimi puheenjohtajana viime viikolla vihreiden eduskuntaryhmän kokouksessa, jossa keskusteltiin alkoholilaista.

Parviaisen mukaan ainakin Jyrki Kasvi ja Ozan Yanar miettivät vielä kantaansa. Antero Vartia ei ole kertonut kantaansa. Jani Toivola ei ollut eduskuntaryhmän kokouksessa, eikä Parviainen tiedä hänen kantaansa.

Parviaisen arvion mukaan kahdeksan vihreiden 15 kansanedustajasta on todennäköisesti alkoholiprosentin korotusta vastaan.

Kielteisen kantansa ovat ilmaisseet suoraan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Krista Mikkonen, Outi Alanko-Kahiluoto ja Heli Järvinen. Parviaisen käsityksen mukaan myös puolueen puheenjohtaja Touko Aalto on korotusta vastaan.

– Emme ole tehneet kätten nostoa asiasta. Minulla on ollut sellainen fiilis, että noin puolet ryhmästä olisi selkeästi vastaan, mutta tilanne voi elää, Parviainen sanoo.

Hänen mukaansa tarkat luvut yritetään saada selville ennen äänestystä eduskunnan suuressa salissa, vaikka vihreät ovat sopinneet, että prosenttirajasta äänestäminen on omantunnon kysymys.

Äänestys joulukuun puolivälissä

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta kuulee parhaillaan asiantuntijoita alkoholilain kokonaisuudistuksesta. Valiokuntaneuvos Eila Mäkipään mukaan valiokunnan mietintö valmistuu näillä näkymin joulukuun puolivälissä, minkä jälkeen se tulee suureen saliin koko eduskunnan päätettäväksi.

Hallitusryhmät ovat sopineet, että hallituspuolueiden kansanedustajat saavat vapaat kädet äänestää alkoholiprosentista lain ensimmäisessä, yksityiskohtaisessa käsittelyssä. Erityisesti keskustan eduskuntaryhmässä on prosenttikorotuksen vastustajia, minkä vuoksi hallituspuolueiden kansanedustajien äänet eivät yksin riitä korotuksen hyväksymiseen.

Hallitus esittää, että vähittäismyynnin alkoholiprosenttia nostettaisiin 4,7 prosentista 5,5 prosenttiin. Käytännössä esitys tarkoittaisi sitä, että päivittäistavarakaupassa voitaisiin myydä nykyistä hieman vahvempia oluita, siidereitä ja lonkeroita.

Myös hallituksen esitys alkoholiveron korottamiseksi on parhaillaan eduskunnassa valiokuntakäsittelyssä. Valtiovarainvaliokunnan mietinnön on määrä valmistua 5. joulukuuta. Sosiaali- ja terveysvaliokunnalta on pyydetty veronkorotuksesta lausuntoa.

Esityksen mukaan mietojen käymisteitse valmistettujen juomien veroa korotettaisiin 15,4 prosenttia, viinin veroa 12,7 prosenttia, oluen veroa 10,6 prosenttia ja välituotteiden veroa keskimäärin 9,5 prosenttia. Väkevien alkoholijuomien valmisteveroa korotettaisiin 4,8 prosenttia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)