Verkkouutiset

Nämä maat haluavat Venäjän rokotteen

Rokotteen massatuotanto on tarkoitus aloittaa syyskuussa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän presidentti Vladimir Putin kertoi tiistaina maan hyväksyneen valmiiksi maailman ensimmäisen koronarokotteen.

Vaikka asiantuntijat ovat varoittaneet liian nopeasti kehitetyn koronarokotteen mahdollisista riskeistä, muutama maa on jo ilmaissut kiinnostuksena rokotetta kohtaan, kertoo uutissivusto bild.de.

Brasilian eteläosassa sijaitseva Paranán osavaltio on ilmoittanut solmivansa sopimuksen Venäjän kanssa tuottaakseen rokotetta itse.

– Tekninen ja tieteellinen yhteistyö avaa mahdollisuuden tehdä rokotetestejä ja tuottaa rokotetta täällä Brasilian väestölle, sanoo Venäjän Curitiban-pääkonsuli Acef Said.

Venäjän valtion investointirahaston (RDIF) toimitusjohtaja Kirill Dmitrievin mukaan myös Filippiinit ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat ovat kiinnostuneita rokotteen tuottamisesta.

Venäjän terveysministeriö rekisteröi rokotteen tiistaiaamuna. Ministeriön mukaan rokotteen massatuotanto aloitetaan syyskuussa ja väestön laajamittainen rokottaminen lokakuussa.

Siperiassa toimivan Vektor-instituutin entinen johtaja varoitti vain päivää ennen Putinin ilmoitusta liian nopeasti kehitetyn koronarokotteen mahdollisista riskeistä.

Myös maailman terveysjärjestö WHO on toppuutellut Venäjää rokottamasta ihmisiä ennen kolmannen vaiheen laajoja kliinisiä kokeita, joita rokote ei ulkomaisten tutkijoiden mukaan ole läpäissyt.

Gamelein tutkimuskeskus vastasi liian nopeaan etenemiseen liittyvään arvosteluun kertomalla kokeilleensa rokotetta instituutin henkilökuntaan jo loppukeväästä ilman haittavaikutuksia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)