X
SULJE MAINOS
Lasten määrä putoaa merkittävästi samalla kun vanhusväestö kasvaa. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Nämä luvut pysäyttävät – yhteiskunnassa radikaali muutos

Aluetutkija soittaa hälytyskelloja Suomen väestökehityksestä.

Aluetutkija Timo Aron mukaan Suomen väestörakenteen muutosta ei huomioida tarpeeksi.

– En tiedä muista, mutta nämä luvut pysäyttävät, Aro sanoo.

Hän on jakanut Twitterissä alla näkyvän kuvan alle 15-vuotiaiden lasten määrän kehityksestä vuoteen 2040 mennessä. Luvut perustuvat Tilastokeskuksen väestöennusteeseen.

Sen mukaan Suomessa on vuonna 2040 20 280 alle kouluikäistä (0-6-vuotiasta) lasta vähemmän kuin nyt. 7-15-vuotiaita lapsia on taas vajaan kahdenkymmenen vuoden päästä peräti 102 901 vähemmän kuin nyt.

– Voin olla väärässä, mutta pelkään, että vieläkin puuttuu tilannekuva siitä, kuinka isosta ja radikaalista muutoksesta on oikeasti kyse? 123 000 lasta on hurjan PALJON, aluetutkija Aro toteaa.

Kuntarahoituksen pääekonomisti Timo Vesala on samoilla linjoilla. Hänkin pitää muutoksen vaikutuksia suurina.

– Tämä väestöllinen ”keinulauta” (alle 15v. määrän hurja aleneminen, yli 75v. valtava nousu) on kova haaste julkiselle palvelurakenteelle. Iso sopeutus/muutospaine edessä sekä sotessa että nuorempien ikäluokkien peruspalveluissa, Vesala vastaa.

Hän on jakanut alla näkyvän karttakuvan. Siinä näkyy selkeästi, kuinka yli 75-vuotiaiden määrä kasvaa ja lasten määrä vähenee eri osissa maata.

Timo Aron mukaan kartta osoittaa suoraan, mistä on kyse koko maan ja alueiden näkökulmasta.

– Väestörakenteen ”muutostsunami” läpäisee koko palvelurakenteen, hän sanoo.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt