Viime päivät on kohistu, että voittiko vai hävisikö Suomi EU:n huippukokouksessa. Joka tapauksessa yksi lopputulos oli se, että seuraavina vuosina Suomen on mahdollista saada EU-rahoitusta ilmastohankkeisiin noin miljardin euron edestä.
Ensimmäisiä ehdotuksia ilmastorahan käytöstä on tehtävä EU:lle ensi keväänä. Nyt olisi hyvä erittäin tarkkaan miettiä, että rahat käytetään sellaisiin vähähiilisyyttä edistäviin hankkeisiin, jotka voidaan skaalata myös menetykseksi maailmalla – ja saada lisää työpaikkoja Suomeen. Ilmastopolitiikka voi olla myös kilpailukykypolitiikkaa.
Onneksi Suomessa löytyy jo esimerkkejä siitä, että ilmastoteot ovat bisnestä. Neste Oyj:n perinteinen öljynjalostus on sakannut kevään aikana rajusti, mutta uusiutuvien biopolttoaineiden menestys on kompensoinut menetykset moninkertaisesti. Kurssi nousi tulosjulkistuksen jälkeen yhdessä yössä 11 prosenttia ja omistajat kiittävät.
Kaikki me tiedämme, että liikenteen päästöjä on vähennettävä rajusti – mutta saako siitä Suomelle bisnestä? Mielenkiintoista kyllä, mutta Suomesta löytyy yrityksiä, jotka ovat johtavia toimijoita esimerkiksi sähköautojen latausbisneksessä (esimerkiksi Virta ja Fortum). Maas Global puolestaan yhdistää julkiset ja yksityiset liikennepalvelut uudella tavalla.
Voisiko Suomen seuraava menestyskonsepti olla hyötyajoneuvojen sähköiset tavaraterminaalit, jotka voisivat toimia myös säätövoimana tarvittaessa? Sähköä voimanlähteenä käyttävät hyötyajoneuvot ladattaisiin näissä terminaaleissa. Miettikää päästöjen vähentymistä ja liikenteen melun vähenemistä, mikäli esimerkiksi suurimpien kaupunkien jakeluliikenne siirtyy sähköisiin kuorma-autoihin.
Varsinkin pienet logistiikkayritykset ostavat edelleen vähäpäästöisiä dieseleitä, koska ne ovat kolme kertaa halvempia ja päätöksiä sähköisestä latausinfrasta ei ole tehty. Muutos ei tapahdu, vaikka hyötyajoneuvojen käyttökustannukset ovat 40 prosenttia alemmat kuin dieselautojen. Tarvitaan hiukan vauhditusta.
Teollisuudessa Suomen innovatiivisuus uusissa materiaaleissa on rohkaisevaa. Itsekin toimin yhdessä suomalaisessa materiaaliteknologian yrityksessä, joka on kehittänyt uuden kestävän metallimatriisiin. Ensimmäiset kaivosteollisuuden asiakkaiden kenttäkokeet ovat osoittaneet, että tuote kestää kulutusta ja iskuja jopa 5-10 kertaisesti kilpailijoihin verrattuna.
Tuotteen kestävyys ja kierrättävyys on mitä parasta ilmastopolitiikkaa, mutta siinä yhteydessä on tullut vastaan teollisuuden vanhat toimintatavat. Monella merkittävällä teollisuusyrityksellä varaosabisnes on merkittävä tulonlähde ja jos varaosia saa myytyä vähemmän, bisnes kärsii. Kestävämmän tuotteen liisausmalli ei ole vielä lyönyt itseään läpi markkinoilla. Asenteellistakin muutosta tarvitaan.
Teknologia- ja ilmastoloikka laajassa mittakaavassa näyttää kuitenkin liian suurelta ilman yksityistä ja julkista yhteistyötä ja rahoitusta. Yritysten toimiva johto ei usein uskalla ottaa liian suurta riskiä, koska epäonnistuminen merkitsee potkuja. Tiedän moniakin isoja investointeja, joihin lähtee myös yksityinen raha, mikäli riskin ja tuoton jakajaksi saadaan myös julkista sektoria. Ja investoinnit Suomeen merkitsevät lähes aina myös työpaikkoja Suomeen.
Suomeen perustettiin Ilmastorahasto kesäkuun alussa. Se ei ole päässyt kunnolla liikkeelle, koska omistaja (eli valtio) miettii sen toimintatapoja. Lopetetaan nyt jo miettiminen ja lähdetään investoimaan skaalautuviin hankkeisiin, jotka ovat samalla ilmastotekoja. Ja napataan samalla miljardin EU-potti uudistamaan Suomen teollisuutta.
