Nämä asiat todistavat venäläisohjuksen pudottaneen Ukrainan turmakoneen

Hollantilaiset onnettomuustutkijat julkaisivat tiistaina loppuraporttinsa Itä-Ukrainan lentoturmasta.

Malaysia Airlinesin lento MH17 tuhoutui Itä-Ukrainan yläpuolella viime vuoden heinäkuussa. Kaikki koneen 298 matkustajaa ja miehistön jäsentä saivat surmansa turmassa. Turman uhreista 196 oli hollantilaisia.

Hollannin johtava kansainvälinen tutkinta turman syistä on nyt saatu päätökseen. Tutkijoiden loppuraportissa todistetaan, että turman takana oli venäläisvalmisteinen Buk-ilmatorjuntaohjusjärjestelmä.

Raportin mukaan koneen kärsimät vauriot, tutkadata ja koneesta ja turman uhrien ruumiista löytyneet sirpaleet ja ohjuksen osat osoittavat aukottomasti Bukin suuntaan.

Muun muassa Venäjän mediassa väitettiin turman jälkeen, että koneen olisi ampunut alas ukrainalainen hävittäjä. Raportissa väite kumotaan, koska mikään alueelta saatu tutkadata ei osoita, että MH17-koneen lähellä olisi ollut vieraita lentokoneita. Lisäksi koneen kärsimät vauriot eivät ole voineet tulla mistään tunnetusta ilmasta-ilmaan -ohjuksesta, joka olisi ollut käytössä alueella operoivilla asevoimilla.

Sirpaleet kertovat

Raportin mukaan ohjaamon ääninauhoitteet paljastavat, että koneen ulkopuolelta kuului kovan räjähdyksen ääni, minkä jälkeen kaikki nauhoitteet katkesivat. Koneen runkoon osui sen jälkeen useita satoja metallisirpaleita, jotka olivat joko kuution tai rusetin muotoisia. Niitä löytyi myös ohjaamossa olleiden miehistön jäsenten ruumiista.

Osumien kerrotaan kohdistuneen koneen etuosan vasemmalle puolelle. Pahimmat vauriot kärsittiin ohjaamossa.

Buk-ohjus räjähtää päästyään kohteensa lähelle ja tuhoaa sen juuri rusetin ja kuution muotoisilla sirpaleilla. Kyseessä on ainoa alueella käytössä ollut asejärjestelmä, jossa käytetään tällaisia sirpaleita.

Sirpaleiden lisäksi hollantilaiset kertovat koneesta löytyneen myös Buk-ohjuksen osia, kuten osa sen moottorin suuttimesta, datakaapelin pala ja kappale ohjuksen siivekkeestä.

Raportissa julkaistaan myös arvio siitä, mistä ohjus laukaistiin. Tarkkaa paikkaa ei ole pyritty määrittämään, koska sen selvittäminen ei tutkijoiden mukaan kuulu enää onnettomuustutkintalautakunnan vastuualueelle.

Raportissa esitetty arvio perustuu koneen sijainnille ja ohjuksen kantamalle. Mahdollinen laukaisualue on määritetty noin 320 neliökilometrin laajuiseksi ja se sijaitsee Itä-Ukrainan konfliktialueella lähellä Venäjän rajaa (viimeinen kuva).

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt