Kesämökki Etelä-Savossa. LEHTIKUVA / HANDOUT / KIINTEISTÖMAAILMA

Nämä asiat on syytä muistaa mökkikaupassa

Vapaa-ajan asunnot maksoivat viime vuonna keskimäärin eniten Uudellamaalla, Päijät-Hämeessä ja Varsinais-Suomessa.

Suomen Kiinteistönvälittäjien toimitusjohtajan Jussi Mannerbergin mukaan mökkikaupassa on syytä muistaa muutama keskeinen seikka.

– Ensinnäkin kannattaa tutustua kohteeseen huolella ja selvittää onko esimerkiksi uuden jätevesiasetuksen vaatimukset täytetty ja onko ranta varmasti omalla tontilla? Edelleen on syytä tutustua alueen kaavoitussuunnitelmiin, hän kertoo tiedotteessa.

Mökkikaupassa on Mannerbergin mukaan paikallisella välittäjällä iso rooli, etenkin jos omistajat asuvat kaukana lomapaikkakunnalta.

– Loma-asuntojen hinnoittelu ja kauppaan tarvittavien asiakirjojen selvitystyö on niin vaativa tehtävä, että asiantuntevan välittäjän asiantuntemus on erityisen tarpeellista, hän painottaa.

Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton ja Maanmittauslaitoksen tilastojen mukaan 60-70 prosenttia kaupoista tehdään kiinteistönvälittäjien avulla. Viime vuonna myytiin välittäjien kautta 3177 vapaa-ajan asuntoa.

Loma-asuntojen hinnat olivat KVKL:n mukaan huipussaan vuosina 2011-2013. Viime vuonna hinnat olivat laskeneet 11 prosenttia vuoden 2012 huippulukemista. Hintojen lasku on kuitenkin tasaantunut, eikä lasku ollut enää merkittävää vuosina 2016-2017.

Kalleimmat vapaa-ajan asunnot sijaitsevat kaava-alueella rannan äärellä ja edullisimmat haja-asutusalueella ilman rantaa.

Vuoden 2017 tilastojen perusteella mökkikauppoja tehtiin eniten Varsinais-Suomessa. Pirkanmaa, Etelä-Savo ja Uusimaa olivat seuraavaksi suosituimmat maakunnat.

Uudellamaalla, Päijät-Hämeessä ja Varsinais-Suomessa vapaa-ajan asuntojen keskimääräinen hinta oli yli 120 000 euroa. Pirkanmaalla, Lapissa ja Kymenlaaksossa keskimääräinen hinta oli yli 100 000 euroa. Edullisimmat mökit löytyivät Pohjois-Karjalasta, jossa hinta oli keskimäärin alle 70 000 euroa.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt