Verkkouutiset

Sanna Marin Kesärannan juhlissa, taustalla Antti Kurvinen. LEHTIKUVA / HANDOUT / LAURA KOTILA VALTIONEUVOSTON KAN

Näkökulma: SDP:n Sanna Marin vastustaa pääministeri Sanna Marinin toimia

Pääministerin kansliassa käy kuhina, kun mediaoperaatio lävähti käsiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

”Absurdi SDP:n vaalitilaisuus”.

Näillä sanoilla rap-artisti Jare ”Cheek” Tiihonen kommentoi Iltalehdelle pääministeri Sanna Marinin (sd.) Kesärannassa musiikkialan väelle järjestämiä bileitä. Niistä on noussut ansaittu poru. Ilkeämpi tarkkailija voisi jopa väittää, että vieraita oli poimittu pikemminkin kansansuosion ja some-jalanjäljen kuin kulttuurialan vaikuttaja-aseman perusteella. Tämän huomioi tarkkanäköinen räppärikin.

– Nyt, kun bileet on pidetty ja someen saatu kontenttia, olisi aika avata se oikea keskustelu, jonka verukkeella ihmisiä oli paikalle kutsuttu alun perinkin. Silmänkääntötemppu ei mennyt läpi, Tiihonen totesi IL:lle.

Mahtuipa mukaan myös pääministerin läheinen ystävä, SDP:n kansanedustaja Ilmari Nurminen. Häntä Marin tituleerasi sosiaalisessa mediassa ”eduskunnan musiikkiverkoston puheenjohtajaksi”. Myöhemmin paljastui, ettei mitään virallista musiikkiverkostoa ole olemassakaan, vaan kyse on Silvia Modigin aikanaan perustamasta rock-kerhosta, joka tunnetaan nykyisin pop-klubina. Kansanedustajien mukaan sen tarkoitus on ollut lähinnä epämuodollinen keikoilla käyminen. Jostain syystä muita kerhon jäseniä ei kutsuttu Kesärantaan. Esimerkiksi kerhon jäsen Sari Multala kertoi Twitterissä, ettei mitään toimintaa vaikuta olleen eduskunnan istuntokauden alettua.

– Olenko tippunut listalta, hän kysyi?

Samaa kummeksui IL:lle niin ikään verkostoon kuuluva perussuomalaisten edustaja Ritva Elomaa.

Ilkeämpi tarkkailija voisi jälleen tuumata, että hyvä kaveri piti saada mukaan poikkeuksellisen vierasjoukon juhliin vähän hatarin perustein. Mitäpä hyvää pöhinää oppositiopuolueiden edustajilla pilaamaan.

Puheenjohtaja vastustaa pääministerin linjaa

Harvojen ja valittujen vieraiden saunajatkoihin päättyneitä juhlia seurasi melkoinen krapula. Hallitus ilmoitti tiistaina leikkaavansa taiteen ja kulttuurin rahoituksesta 18,4 miljoonaa euroa.

Vastaanotto on ollut tyrmistynyt – ja Kesärannan bileiden aiottu vaikutus on kääntynyt päinvastaiseksi. Tämän vahvistamiseen riittää nopea pyörähdys musiikkiväen sosiaalisessa mediassa.

Kehnoa optiikkaa on vaikea kiistää; pääministeri juhli eturivin artistien kanssa samalla kun kulisseissa viriteltiin pommia, joka iskee koviten tiukilla olevaan tavalliseen kulttuurialan tekijään – siis siihen, jota Kesärannan notkuvien pöytien ääreen ei kutsuttu, saunasta puhumattakaan.

Sosiaalisen median pikavoittoihin tottuneen pääministerin esikunnassa tapahtui siis kiistaton virhearvio. SDP:n kriisiviestintä on kuitenkin ollut vielä hämmästyttävämpää.

SDP:stä annettiin heti ymmärtää, että kulttuurialan leikkauksia vastustetaan ja asia vierähti tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvisen syliin. Suoraa tai välillistä syyttelyä ei katsottu keskustassa hyvällä. Kurvinen latasikin Verkkouutisille suoraan, että leikkauksia vastustettiin todellisuudessa vain vasemmistoliitosta. Muilta ei muutosesityksiä tullut. Li Andersson oli myös Kurvisen mukaan ainoa paikalle vaivautunut ministeri, kun leikkauslistat esiteltiin syyskuussa. SDP:stä paikalla oli valtiosihteeri.

Pääministeri Sanna Marin puolestaan päätti sukeltaa itse vielä syvemmälle suohon ilmoittamalla tänään jyrkästi Twitterissä vastustavansa nyt leikkauksia, joista on pääministerinä päättänyt.

– Sanon nyt suoraan. SDP haluaa, että kulttuurileikkaukset perutaan, Marin kirjoitti.

Sanamuodot ovat toki tärkeitä. Viestin voikin lukea seuraavasti: SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin vastustaa pääministeri Sanna Marinin toimia. Jää nähtäväksi kumpi voittaa.

Hallituksen avainministereiden on veistelty pitkin matkaa käyttäytyvän toisinaan kuin he olisivat oppositiossa.

Siinä vaiheessa kun tähän sortuu pääministeri, on kuitenkin perusteltua kysyä kadonneen johtajuuden perään. Kyse on ennen kaikkea luottamuksesta. Jos pääministeri ei kestä omien ratkaisujensa seurauksia ja lähtee huojumaan huutokuoron edessä 18,4 miljoonan euron leikkauksen kohdalla, missä näin tapahtuu seuraavaksi.

Hallitus istuu lähiaikoina alas leimaamaan Suomen historian kalleimman puolustushankinnan. Voimmehan luottaa siihen, että puheenjohtaja Marin ja pääministeri Marin ovat edes tässä asiassa samaa mieltä?

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)