”Onko keskiluokalle merkityksellistä se, jääkö muutama euro enemmän käyttöön kuussa rahaa, vai se, että ympäröivä yhteiskunta on kunnossa?”
”3 500 euroa kuukaudessa tienaava kestää varmasti kymmenen euron veronkorotuksen”
”Luulen, että moni keskituloinen maksaa mielellään viisi senttiä enemmän bensasta, jos sillä saadaan turvattua muun muassa varhaiskasvatuksen ryhmäkokojen pienentäminen, korotukset kansan- ja takuueläkkeisiin sekä maksuton toinen aste”
Muutama euro, kymmenen euroa, viisi senttiä. ”Kyllä työssäkäyvillä suomalaisilla on varaa.”
Edeltävistä sitaateista ensimmäinen kuuluu vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalolle. Kaksi seuraavaa löytyvät vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Anderssonin Kansan Uutisten haastattelusta.
Vastaavia hallituksen veropolitiikkaa puolustavia kommentteja kuultiin etenkin budjettiriihen aikaan runsaasti. Etenkin kokoomuksen ja Veronmaksajain Keskusliiton arvostelu keskiluokan kasvavasta verotaakasta ja arjen kustannusten noususta kuitattiin hallituksen puolelta kovatuloisten puolustamiseksi. Vaihtoehtoisesti se kiistettiin vähättelemällä veronkorotusten vaikutuksia kukkaroon.
Mitä nämä ”mitättömät korotukset” sitten tarkoittavat? Kuinka vähän ne niitä hallituksen mielestä ilmeisen maksukykyisiä ja -haluisia keskituloisia suomalaisia koettelevat?
Otetaan esimerkiksi asunnon ja yhden auton omistava, keskimääräistä suomalaista asuntolainaa maksava kahden keskituloisen (brutto 3[nbsp]452 euroa/kk) aikuisen kotitalous, joka käyttää tavallisen kotitalousvähennyksen.
Tuolla palkalla verotuksen kiristyminen sosiaalivakuutusmaksujen nousun myötä tarkoittaa tuolle perheelle vuosittain 320 euron menetystä. Li Anderssonin mukaan tuo 320 euroa on kuitenkin näillä tuloilla helposti maksettavissa!
Asuntolainaa esimerkkiperheellämme on 100[nbsp]000 euroa. Keskimääräisellä noin prosentin korkotasolla se tarkoittaa 30 euron vuotuista menetystä. ”Pikkuraha.”
Polttoaineveron kiristyshän on vain senttejä. Sen verran maksaa Maria Ohisalon mukaan autoilusta lisää jopa mielellään. Seitsemän litraa sadalla kilometrillä kuluttavalla bensiinikäyttöisellä henkilöautolla vuotuista kulua tulee 17[nbsp]000 kilometrin ajoilla 75 euroa lisää.
Kotitalousvähennystä saadaan vähennyksen tekijää kohden keskimäärin noin 1[nbsp]000 euroa vuodessa. Hallituksen leikkauksen myötä esimerkiperheelle tulee tästä takkiin 100 euroa vuodessa.
525 euroa. Sehän on ”pikkuraha, jonka maksaa mielellään” – varsinkin kun päättäjä sen jälleen uskolliselta lypsykarjaltaan vaatii. Onhan vaakalaudalla, se, että ”yhteiskunta on kunnossa”.
Mikäli on hallituksen kanssa eri mieltä, eikä pidä tätä itselleen pikkurahana, voi esimerkkejä veronmaksuhalun lisäämiseksi käydä katsomassa ilmeisesti romahduksen partaalla keikkuvasta naapurimaa Ruotsista. Siellä palkansaajien verotusta on rohjettu keventää, vaikka maata johtavat sosiaalidemokraatit. Hiljattain päätettiin poistaa turhana paikallinen kovatuloisten solidaarisuusvero. Mikäli punavihreitä on uskominen, ajanee tällainen vastuuttomuus pian yhteiskunnan kaaokseen.
Naapurilta voi tosin viedä aikaa pudota edes Suomen tasolle. Suomi on jäänyt viimeiset kymmenen vuotta viidenneksen jälkeen Ruotsin kasvusta. Jos taloutemme olisi porhaltanut samaa kyytiä, olisi kansantuotteemme liki 30 miljardia nykyistä suurempi ja julkinen talous ylijäämän puolella.
Kotitalouksien varallisuuden kohdalla tilanne on vielä jyrkempi. Siinä missä keskimääräisen ruotsalaisen kotitalouden nettovarallisuus ilman kotia ja muuta kiinteistöomaisuutta on OECD:n mukaan yli 80[nbsp]000 euroa, on se Suomessa vain noin 25[nbsp]000 euroa. Tässä vertailussa suomalaiset ovat kaukana Pohjois-Euroopasta ja samassa sarjassa tshekkien, portugalilaisten ja unkarilaisten kanssa. Keskituloiselle palkansaajalle jää puolestaan Ruotsissa noin 2[nbsp]000 euroa vuodessa enemmän käteen kuin Suomessa.
Muutama euro, kymmenen euroa, viisi senttiä. ”Kyllä työssäkäyvillä suomalaisilla on varaa.”
