Näkökulma: Näin veroaste pudotetaan puoleen

Hyvinvointivaltiot eri puolilla maailmaa ovat hyytymässä ikääntyvän väestön aiheuttamiin menopaineisiin. Vastuun siirtäminen yksilöille olisi ratkaisu Suomenkin kestävyysvajeeseen.

Sir Roger Douglas on Uudessa-Seelannissa legendaarinen hahmo. Työväenpuolueen valtiovarainministeri pelasti Uuden-Seelannin talouden 1980-luvulla siinä, missä valtiovarainministeri Iiro Viinanen (kok.) pelasti Suomen talouden lamasta määrätietoisuudellaan 1990-luvulla.

Vasemmistolle Douglas oli luokkapetturi. 1980-luvun alussa Uusi-Seelanti oli yksi läntisen maailman suljetuimmista ja valtiovetoisimmista talouksista. Kun Douglasista tuli valtiovarainministeri vuonna 1984, hän pani liikkeelle reformit: Uuden-Seelannin dollari laitettiin kellumaan, julkiset palvelut avattiin kilpailulle, valtion omaisuutta myytiin, sääntelyä purettiin ja yritystukia karsittiin.

Uuden-Seelannin talous voi edelleen hyvin, mutta se joutuu kohtaamaan samat ongelmat kuin Suomikin: väestö ikääntyy, julkiset menot kasvavat, julkista taloutta ei saada tasapainoon.

Vanha vasemmistolainen on nyt tehnyt paluun entistä rohkeammilla talousliberaaleilla ehdotuksilla. Amerikkalaisen Centre for Economic Policy Research -tutkimuslaitoksen toukokuussa julkaisemassa laajassa raportissa Douglas ehdottaa yhdessä Aucklandin yliopiston taloustieteen professorin Robert MacCullochin kanssa, että suurin osa hyvinvointivaltion rahoituksesta siirretään pois verovaroin kustannetuista palveluista ihmisten omille vakuutustileille. Inspiraationa on ollut Singaporen terveydenhuoltojärjestelmä, mutta vanha vasemmistoministeri vie ajatuksen monin osin huomattavasti pidemmälle.

Toisten rahoja on kiva tuhlata

Terveydenhoitomenot kasvavat länsimaissa paitsi väestön ikääntymisen ja pidemmän eliniän odotteen takia, myös kehittyneen terveydenhuollon teknologian parantuessa. Vaurastuminen tuo mukanaan erikoisen ongelman: ihmiset elävät poikkeuksellisen pitkään, ovat kymmeniä vuosia eläkkeellä, pysyvät kohtuullisen terveinä ja tarjolla on koko ajan kehittyneempiä hoitomuotoja. Kaiken pitäisi olla kehitystä parempaan suuntaan, mutta kuka maksaa?

– Kukaan ei kuluta toisten rahoja yhtä viisaasti kuin omia rahojaan, taloustieteen nobelisti Milton Friedman kritisoi aikoinaan terveydenhuollon rahoitusmalleja, joissa joku kolmas osapuoli kuten vakuutusyhtiö tai valtio kustantaa yksilöiden palvelut.

Friedmanin kritiikki niin Yhdysvaltojen vakuutusmallia kuin Suomen kaltaista julkisesti kustannettua terveydenhuoltoa kohtaan on nykyaikana alettu ottaa vakavasti.

Poliittisten uudistusten suunnittelijat eri puolilla länsimaita ovat kiinnittäneet mielenkiintonsa Singaporen mallin hyviin tuloksiin terveydenhuollossa. Singaporen terveydenhuoltokustannukset ovat maailman alhaisimpia ja palvelun laatu ja tuloksellisuusmittarit maailman parhaita.

Singaporen terveydenhuollon rahoituksen malli perustuu jokaisen kansalaisen pakollisiin säästötileihin ja terveydenhuollon palveluiden läpinäkyvään hinnoitteluun. Poikkeuksellista Singaporen mallissa on se, että se ei ole vakuutusmalli, missä kaikkien yksilöiden riskit kasataan samaan pooliin. Singaporen mallissa kyse on omasta säästämisestä pahan päivän varalle.

Työntekijöiden palkasta pidätetään tietty osuus palkansaajan henkilökohtaiselle terveystilille. Kansalainen säästää ja päättää itse omista rahoistaan. Se pitää kulut kurissa toisin kuin vakuutusmalli, jossa vakuutuksenantajan intresseissä on tarjota vakuutetuille aina kalliimpia palvelupaketteja.

Singaporen malli kirvoitti Douglasin ja MacCullochin miettimään, miksei samanlaista yksityisiin säästöihin perustuvaa mallia voisi myös soveltaa eläkkeisiin ja sosiaalivakuutuksiin. Silloin suurimman osan julkisen talouden sosiaali- ja terveydenhuollon menoista voisi poistaa budjetista kokonaan ja verot käytännössä puolittaa.

Keski- ja pienituloisilta tulovero pois

Douglas ja MacCulloch ovat tehneet tarkat laskelmat siitä, miten verotuksella rahoitetusta hyvinvointivaltiosta siirryttäisiin ihmisten säästötileihin perustuvaan hyvinvoinnin rahoitukseen. Ehdotuksen mukaan kansalaisille muodostettaisiin henkilökohtaiset tilit terveydenhuoltoa, eläkkeitä sekä riskejä kuten työttömyyttä, työkyvyttömyyttä, sairauksia ja onnettomuuksia varten.

Douglasin ja McCullochin mallissa tehtäisiin samanaikaisesti massiivinen veroremontti. Yhteisövero laskettaisiin 28 prosentista 17,5 prosenttiin. Tuoteveroa korotettaisiin hieman. Valtion tuloveron osalta alle 50 000 dollaria vuodessa (32 500 euroa) ansaitsevat eivät maksaisi tuloistaan yhtään veroa. 70 000 dollariin vuodessa ansaitseville vero pudotettaisiin 17,5 prosenttiin ja sen ylittävältä osalta vero olisi 23 prosenttia.

Henkilöiden tuloverotuksen alentamisesta säästyvät rahat ohjattaisiin kansalaisten henkilökohtaisille hyvinvointitileille, joita täydennetään viiden prosentin maksulla tuloverosta sekä 12,5 prosentin työnantajamaksulla. 50 000 dollaria vuodessa ansaitseva säästäisi tililleen 17 500 dollaria vuodessa.

Henkilökohtaisen säästötilin varoista 45 prosenttia ohjattaisiin terveydenhoitotilille, josta kustannettaisiin normaalit terveydenhoidon kulut ja maksettaisiin vakuutus yli 20 000 dollaria vuodessa kustantavien terveydenhoitokulujen varalta. Eläketilille siirrettäisiin 35 prosenttia säästöistä. Sosiaalivakuutukseen siirrettäisiin 20 prosenttia säästöistä.

Kun tietty säästöjen taso olisi saavutettu terveydenhuollossa ja sosiaalivakuutuksessa, vaaditut maksut putoaisivat jyrkästi. Näin ollen järjestelmä olisi kannustava. Jos sosiaalitiliä ei käyttäisi ja terveydenhuoltokulut olisivat pieniä, käteen jäisi palkasta enemmän.

Valtio huolehtisi edelleen niiden kansalaisten terveydenhoito-, eläke- ja sosiaalivakuutuskustannuksista, joilla ei ole säästöjä.

Sote ei tuo säästöä

Suomi on maana hidas uudistumaan. Se on tottunut hitaisiin liikkeisiin ja ensin ottamaan mallia Ruotsista ja Saksasta noin kymmenen vuoden viiveellä yhteiskunnallisissa uudistuksissa. Se on riskitön tapa kehittää yhteiskuntaa. Ainakin virheliikkeiden riski on pienempi.

Ongelmaksi Suomen tapa uudistua on muodostunut nyt, kun mitkään julkisen talouden kannalta relevantit uudistukset eivät etene, vaikka niitä on yritetty edistää viimeiset 20 vuotta. Nykyisistä hallituspuolueista ainoastaan kokoomus pitää yllä kriisitietoisuutta kestävyysvajeesta. Muut puolueet ovat edelleen valmiita kieltämään ongelman.

Nykyisillä sosiaaliturvan ja terveydenhuollon rakenteilla Suomen julkisen velan bkt-suhde räjähtää valtiovarainministeriön pitkän aikavälin ennusteen mukaan Kreikan tasoille viimeistään 2050-luvulla. Kyse on ongelmasta, joka ei ratkea minkäänlaisilla leikkauksilla. Se ei edes ratkea sote-uudistuksen kaltaisella hallinnollisella remontilla, joka saattaa pahimmillaan lisätä julkisia menoja.

Ainoa tapa ratkaista Suomen maailmanlaajuisesti vertaillen poikkeuksellisen kestämätön kestävyysvajeongelma on siirtää menojen rahoitus kokonaan julkiselta puolelta pois. Ennen pitkää Suomi voi joutua ottamaan käyttöön Douglasin ja MacCullochin ehdottaman yksityiseen säästämiseen perustuvan mallin sosiaaliturvassa ja terveydenhuollossa joka tapauksessa.

Mitä aiemmin tilimallin käyttöönottoa alettaisiin suunnitella, sen suuremmilta ongelmilta ensi vuosikymmenellä vältyttäisiin.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt