Presidentinvaalitaistossa oli havaittavissa selviä tiukentumisen merkkejä ja Joe Bidenin etumatka ehti jo käytännöllisesti katsoen kadota.
Nyt tilanne muuttuu. Valinnan myötä on odotettavissa selkeää kannatuksen lisääntymistä. Bidenin voittomahdollisuudet paranivat juuri huomattavasti.
Entinen presidentti Barack Obama ehtikin omalla Twitter-tilillään jo kiittää ”naulan kantaan” osuneesta valinnasta. Vaikka Obama ei toki asiassa ole puolueeton ja objektiivinen tarkkailija, hänen analyysilleen on paljon ja varsin hyviä perusteita.
Imagollisesti ja mielikuvapoliittisesti Bidenin valinta oli erinomaisen toimiva. Tällä mahdollisesti ratkaisevalla tasolla Kalifornian senaattori Kamala Harris on juuri sellainen valinta, joka pystynee vetoamaan niihin demokraattien vaalivoiton kannalta keskeisiin äänestäjäkuntiin, joiden parissa Bidenin oma kannatus oli itsepintaisesti suhteellisen alhaisella tasolla, eli mustiin ja naisiin.
Pelkästään mustat ovat 2000-luvulla muodostaneet miltei puolet demokraatteja tukevista äänestäjistä (ja alle 20 prosenttia republikaaneista). Kaikista äänestäjistä heitä on perinteisesti ollut vain 13 prosenttia, mutta viime vaaleissa heistä äänesti demokraatteja miltei yhdeksän kymmenestä. Naisista vähän yli puolet tuki demokraatteja mutta mustista naisista peräti 94 prosenttia. Naisista ainoastaan valkoihoisten enemmistö tuki Donald Trumpia.
Ilman mustien ja ei-valkoihoisten naisten rynnimistä vaaliuurnille Biden ei voi voittaa. Hän voi voittaa vain rakentamalla uudelleen Barack Obaman näistä ryhmistä (ja muista etnisistä vähemmistöistä, työväenluokasta sekä korkeakoulutetuista nuorista) koostuneen vuosien 2008 ja 2012 vaalikoalition.
Tähän asti Bidenin kannatus afrikkalais-amerikkalaisten parissa on kuitenkin ollut selvästi alhaisemmalla tasolla kuin Hillary Clintonin vastaava vuonna 2016 – ja Clintonin oli huomattavasti alhaisempi kuin Obaman. Tässä voi nyt tapahtua huomattavakin muutos.
Kamala Harrisia markkinoidaan mustana naisena, ja markkinointi voi hyvinkin tehota. Varsinaisesti afrikkalais-amerikkalainen hän ei kylläkään ole – vaan intialaisen äidin ja jamaikalaisen isän tytär, eliitti-instituutioissa koko julkisen elämänsä viettänyt, mustaan väestönosaan ehkä identifioituva, mutta ei sen varsinainen jäsen. Afrikkalais-amerikkalaisten oman terminologian mukaan hän on ”oreo” – eli ulkokuoreltaan tumma ja sisältä valkoinen.
Harris on myös nuori ja energinen, aina sanavalmis ja ilmiselvä taistelijaluonne – siinä, missä Biden on jo ikääntynyt, väsyneen oloinen ja dementoituneeksi laajasti epäilty. Bidenin oli valittava varapresidenttiehdokas, jonka äänestäjien enemmistö pystyisi kuvittelemaan myös presidenttinä, sikäli kun hän itse ei tuossa tehtävässä kestäisi. Tässä hän on selvästi onnistunut.
Ainoastaan demokraattipuolueen vasemmistolainen aktiivijäsenistö ei ole valinnasta innoissaan. Demokraateilla on nyt kaksi oman puolueensa kontekstissa keskustalaista ehdokasta. Ohjelmallisesti ja retorisesti kummankin on täytynyt tinkiä vanhoista linjauksistaan ja siirtyä kohti vasenta, mutta vasemmistokaaderin ensikommenttien mukaan tämä ei riitä.
Vasemmisto ei pidä Kamala Harrisista, koska hän oli San Franciscon yleinen syyttäjä vuosina 2004-2011 ja profiloitui jokseenkin ankarana lain ja järjestyksen ajajana, joka kuritti varsinkin afrikkalais-amerikkalaista väestöä. Tästä menneisyydestä vasemmisto ei lainkaan perusta näinä rasismin- ja poliisinvastaisten mielenosoitusten, BLM-liikkeen ja rotumellakoiden aikoina.
Osa vasemmistoa voi hyvin jättää äänestämättä, niin pettyneitä he ovat. Mutta toisaalta presidentti Trumpin on nyt entistä vaikeampi esittää vastapuoli äärivasemmistolaisina uhkina kaikelle hänen aikanaan saavutetulle.
Trumpin kampanja tulee sen sijaan epäilemättä käyttämään hyväkseen Harrisin omia esivaalikampanjan aikana Bidenista esittämiä syytöksiä. Vielä jokunen kuukausi sitten Harris arvosteli Bidenia kovasanaisesti sekä tämän menneistä rasistisista lausunnoista ja linjauksista että vuosikymmeniä jatkuneesta naisten ahdistelusta. Videoklipit ovat tallella.
Pelkästä vastapuolen tekopyhyydestä huomauttamisella ei Trumpin kampanja kuitenkaan kanna pitkälle, ei varsinkaan näissä Trumpin itsensäkin kannalta ongelmallisissa asioissa. Toimivat vasta-argumentit hupenevat entisestään Joe Bidenin varapresidenttivalinnan myötä.
