Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (vas.) ja pääministeri Sanna Marin hallituksen tiedotustilaisuudessa Helsingissä 25. tammikuuta 2021. Aiheena oli hallituksen hybridistrategian toimintasuunnitelman täydentäminen. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER

Näkökulma: Koronastrategiassa nollatavoitteen mentävä aukko

Nykyisen hybridistrategian aikana kaikkien on vain toivottava, että rokotteet ehtisivät takaamaan väestötason suojan.

Hybridistrategian tavoitteena on “estää viruksen leviämistä yhteiskunnassa, turvata terveydenhuollon kantokyky ja suojella erityisesti riskiryhmiin kuuluvia ihmisiä”. Esimerkiksi rokotusjärjestyksen voi olettaa tukevan näitä tavoitteita. Hybridistrategia tavoittelee – ainakin hetkellisesti – paluuta normaaliin arkeen, kun väestöimmuniteetti oletettavasti muodostuu ensisijaisesti rokottamisen – ja epäsuorasti sairastamisen – myötä.

Rokotteet ovat historiallisestikin yksi työkalu taudin eliminaation ohella pitkällä aikavälillä irtautua globaalista humanitaarisesta kriisistä riippumatta siitä, mitä strategiaa noudatetaan. SARS-1, MERS, ebola, isorokko ja tuhkarokko ovat eräitä esimerkkejä ihmisyhteiskuntia riivanneista tartuntataudeista, joiden osalta vallitsee globaali konsensus eliminaation välttämättömyydestä. Multiplikatiivisessa prosessissa tämän hetkiset luvut eivät ole merkityksellisiä, mutta mitä voidaan nyt tehdä koronavirustaudin leviämisen pysäyttämiseksi ja epidemian vaikutusten minimoimiseksi tästä hetkestä tulevaisuuteen?

Suomi on noudattanut hybridistrategiaa aina viime vuoden huhti-toukokuusta lähtien. Pääministeri Sanna Marin (sd.) totesi tuolloin, että Suomessa ei tavoitella laumasuojaa sairastamisen kautta. “Emme pysty pysäyttämään tautia, emmekä pyri siihen, koska se on mahdotonta”, pääministeri sanoi vain hieman aiemmin. Myös perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) esitti maaliskuussa, että riskiryhmät suojataan ja muu väestö ottaa koronaviruksen vastaan, kuten mm. Ison-Britannian pääministeri Boris Johnson sanoi, ja tulokset siitä strategiasta ovat kaikkien nähtävissä. Yksittäisiä lausuntoja olennaisempaa on ymmärtää se, että hallitus on hybridistrategiassaan lukittautunut pian lähes vuoden ajan ajatukseen siitä, että koronavirus ei ole pysäytettävissä. Kysymys siitä, tavoiteltiinko Suomessa maalis-toukokuussa laumasuojaa sairastamalla, jääköön historioitsijoiden selvitettäväksi.

“Emme totta puhuen ymmärrä WHO:n linjausta testaamisessa. Emme saa sitä tautia enää kokonaan maailmasta pois. Jos joku näin väittää, ei ymmärrä pandemioita”, THL:n terveysturvallisuusjohtaja Mika Salminen totesi maaliskuussa. Tällöin väiteltiin lieväoireisten testauksesta ja testauksen tarpeellisuudesta ylipäänsä. Salmisen näkemys kuvastaa tällöin Suomessa ja laajemmin Euroopassa vallinnutta mielialaa. THL kuunteli kiinteästi Ruotsin terveysviranomaisten kantaa.

Helmikuun lopussa Salminen oli todennut Italian voimakkaat torjuntatoimien olevan keskiaikaisia. “Kyllä tässä on tapahtunut jonkinlainen hätäjarrun painaminen tilanteessa, jossa sitä olisi kannattanut jonkin verran miettiä”, Salminen totesi. Maaliskuussa kuitenkin tapahtui jotain, minkä takia hallitus teki äkkijarrutuksen ja suunta muuttui vähemmän huonoksi. Osasyinä saattoivat olla tasavallan presidentin kulissien takaiset toimet, kasvava julkinen paine ja ehkä riippumattomien asiantuntijoiden kannanotot.

Manner-Kiina, Taiwan, Japani, Etelä-Korea, Singapore, Hong Kong, Laos, Vietnam, Thaimaa ja monet muut Aasian ja Oseanian maat siirtyivät viimeistään maaliskuussa “hätäjarruun”. Ne omaksuivat kolmenlaisia alueellisia ja valtakunnallisia lähestymistapoja:

• Poissulkeminen (ekskluusio): Tiukat rajatoimet tartuntojen maahantulon estämiseksi, esim. eräät Tyynenmeren saaret ja alueet, R = 0.
• Paikallinen taudin täydellinen hävittäminen/pysäyttäminen (eliminaatio): Tartunnat painetaan nollaan, esim. Uusi-Seelanti, Manner-Kiina ja Taiwan, R = 0.
• Aggressiivinen tukahduttaminen (suppressio): Tartunnat painetaan lähelle nollaa, jotta epidemia ei enää muodosta kansanterveydellistä ongelmaa, esim. Etelä-Korea ja Japani, R < 1.

Koronaviruksen poissulkemiseen, pysäyttämiseen tai aggressiiviseen tukahduttamiseen tähtäävien maiden välillä on merkittäviä eroja, joita ei voi tiivistää yhteen tai edes muutamaan muuttujaan. Pandemiastrategiat eivät myöskään ole täysin toisensa poissulkevia tai ajallisesti jatkuvia. Näille maille näyttää kuitenkin olevan yhteistä sitoutuminen tiettyyn selkeään tavoitteeseen, joka mahdollistaa nopean yhteisöllisen kontaktien jäljittämisen, tartuntatapausten nopean tunnistamisen ja tehokkaat karanteeni- ja eristystoimet.

Suomessa, toisin kuin Maailman terveysjärjestö ohjeisti jo pandemian alussa, on ajauduttu saman harhan toistamiseen: taudin aggressiivinen tukahduttaminen tarkoittaa koko yhteiskunnan laittamista ”totaaliseen stoppiin”, voimakkaita torjuntatoimia on kutsuttu ”epä-älylliseksi” ja lähes toistuvasti on huomautettu, että epidemia palaa kaikista toimista huolimatta jotain kautta. ”On hyvin vaikea uskoa, ettei epidemia koskaan sinne palaisi. Onko tarkoituksenmukaista, että maailma on ikuisesti kiinni?”, Mika Salminen lohkaisi maaliskuussa. Myöhemmin erinäiset virkamiehet ovat ilmaisseet varsin erikoisia mielipiteitä muun muassa Uuden-Seelannin rajapolitiikasta.

Suomessa tartuntatapaukset ovat jälleen voimakkaassa kasvussa. Raportointiviiveiden vuoksi epidemiatilanteen reaaliaikainen seuranta on äärimmäisen vaikeaa. Siinä vaiheessa, kun brittimuunnoksen uhka oli joulukuussa todellinen, THL:n Taneli Puumalaisen mukaan näyttöä yhteisöleviämisestä ei “toistaiseksi” ollut. Varovaisuusperiaatteen mukaan jo viimeistään tammikuun alkumetreillä olisi ollut aika toimia, mutta jopa ennen sitä asiasta varoittaneiden tahojen viestit tulkitaan nyt jälkiviisasteluiksi. Joulu-tammikuussa brittimuunnoksesta varoittaminen oli puolestaan turhaa pelottelua. Silloin tilanteen ennalta ymmärretystä todennäköisestä pahenemisesta muistuttaminen oli ylireagointia.

Hallituksen hybridistrategiassa omaksuttu testaus, jäljitys, eritys ja hoito -toimintamalli ei toimi Koronavilkku on ollut lähes hyödytön, lähinnä näennäistä viestintää digivalmiudesta. Tärkeintä on ymmärtää, että hybridistrategia toimii parhaimmillaankin vain hyvin matala-asteisen epidemian aikana. Toiseksi koko ketjun pitää toimia alusta loppuun asti tehokkaasti: pullonkauloja ei saa muodostua, hukka tulisi minimoida ja ketjun toimintaa häiritseviä uhkia – kuten aiempaa ärhäkämmin leviäviä muuntoviruksia – ei saa päästä valloilleen. Julkisesti saatavilla olevan tiedon valossa on mahdotonta arvioida, miten hyvin tämä järjestelmä toimii, mutta tartuntalukujen voimakas – muistaen eksponenttifunktion – kasvu antaa ymmärtää, että järjestelmä ei toimi tai ainakin jokin osa siitä ei toimi. Esimerkiksi kodin sisäisten torjuntatoimien puutteista ja karanteenimääräysten noudattamatta jättämisestä on runsaasti tietoa.

Lähestymme päivä päivältä uutta rajoitustoimien eskalaatioaaltoa, kuten tähänkin asti. Rokotukset eivät helpota tilannetta juurikaan, vaikka tarjoavat ainakin jonkinlaista turvaa terveydenhuollon kantokyvylle ja rokotetuille riskiryhmille. Tässä vaiheessa pitkän aikavälin suunnittelu näyttää perustuvan ylioptimistisille skenaarioille riittävän rokotekattavuuden pikaisesta suurenemisesta, koronaviruksen oletettuun kausivaihteluun tai johonkin muuhun vielä tuntemattomaan tekijään. Hybridistrategia ei tätä helpotusta itsessään tarjoa, koska siinä ei ole selkeää, kaikille ymmärrettävää strategista tavoitetta tai visiota. Visio oli vuosi sitten laumasuoja, joka saavutetaan siten, että riskiryhmät pois lukien “muu väestö ottaa epidemian vastaan”.

Terveydenhuollon kantokyvyn turvaaminen on mielekäs osatavoite, jos strategisena tavoitteena on laumasuojan saavuttaminen siten, että “muu väestö ottaa epidemian vastaan” tai rokottaminen etenee nopeammin kuin virus. Jos tavoite on jokin muu, terveydenhuollon kantokyvyn turvaaminen ei ole mielekäs tavoite, ei ainakaan keskeisenä tavoitteena, kuten hallituksen hybridistrategiassa on linjattu. Hybridistrategia on siis ajautunut päämäärättömään tilaan, jossa ihmettä odotetaan rokotteista ja kausivaihtelusta

Rokotetut ovat toivon mukaan suhteellisen turvassa, mutta kesää kohti mentäessä tehohoitopaikat voivat täyttyä aiempaa nuoremmista, ja etenkin pitkäkestoisesta koronavirustaudista kärsivien määrä tulee kasvamaan. Lisäksi monet lääkärit ja asiantuntijat ovat huolissaan sekä epidemian että koronavirusinfektion moninaisista vaikutuksista lapsiin. Lasten tapauksessa uhkana on myös koronainfektioon liittyvä lasten hyperinflammatorinen oireyhtymä. Paras tapa suojella lasten etua on painaa tartunnat mahdollisimman nopeasti nollaan.

Viruksen kierto väestössä – ja alati suurentuvissa eläinreservuaareissa – muodostaa lisäksi uusien koronamuunnosten uhan. Mitä kauemmin virus kiertää väestössä, sitä suurempi on rokoteresistenttien muunnoksen uhka. Viimeisimmät tutkimukset viittaavat siihen, että ainakin Pfizer-BioNTech ja Oxford/AstraZenecan rokotteet saattavat vähentää vakavan tautimuodon lisäksi tartuttavuutta, mutta tätä emme voi vielä tietää vielä varmaksi. Koronaviruksen virulenssin eli taudinaiheuttamiskyvyn kasvua ei myöskään voida sulkea pois.

Yhteiskunnalle koronaepidemiasta aiheutuvien häiriöiden vähentämiseksi tarvitsemme uusia lähestymistapoja epidemiatilanteen nopeaksi vakauttamiseksi ja monitahoisesta koronakriisistä selvitäksemme. Ylätasolla on tärkeintä määritellä strateginen tavoite eli mitä, miksi´ ja milloin -tyyppisiin kysymyksiin tarvitaan selkeät vastaukset. Strategisen johtamisen epäselvyydet aiheuttavat epävarmuutta ja tekevät hybridistrategiasta muun muassa talouspoliittisesti heikon toimintamallin.

Käytännössä olisi tärkeää pidentää altistuksen karanteeniaikaa ja tartunnan eristysaikaa koronaviruksen tarttuvuusluvun (R) vähentämiseksi. Tässä vaiheessa on äärimmäisen tärkeää ennaltaehkäistä tartuntoja: vahvistaa maskisuositusta FFP2-luokan hengityssuojaimilla, parantaa testausprotokollaa massaseulonnoilla ja pikatestauksella, tehostaa paikallista kontaktien jäljittämistä, toimeenpanna valvotut eristys- ja karanteenitoimet tarvittaessa kodin ulkopuolella ja varmistaa rajojemme terveysturvallisuus testauksin ja karanteenitoimin.

“Onni ei ole tekijä. Toivo ei ole strategia. Pelko ei ole vaihtoehto”, elokuvaohjaaja James Cameron totesi NASA:n johtajille vuonna 2004 pitämällään luennolla. Sen sijaan, että keskitymme papukaijamaisesti toistamaan Suomen hyvää lyhyen aikavälin koronamenestystä vajavaisten nykyhetken tietojen valossa, on kysyttävä, mitä voimme tehdä nyt palataksemme normaaliin arkeen mahdollisimman pian. Parempi vaihtoehto – paikallinen eliminaatio – on ollut koko ajan tarjolla.

Koronavapauden lupaus on ollut alusta alkaen houkutteleva. Sen saavuttaminen on vaikea ja monimutkainen tehtävä, mutta sen takaisinmaksuaika voidaan laskea säästetyssä hyvinvoinnissa, taloudellisen toimeliaisuuden palautumisessa ja sairastumisten ja kuolemien vähentymisessä. Jokainen päivä epidemian kourissa – ja toistuvien rajoituksien kurimuksessa – maksaa rahaa, aikaa ja terveyttä. Eliminaatio rokotuksien avulla on turvallinen selkänoja normaalille arjelle, ennustettavammalle poliittiselle toimintaympäristölle ja elinkeinoelämän palautumiselle.

Nykyisen hybridistrategian aikana kaikkien on vain toivottava, että rokotteet ehtisivät takaamaan väestötason suojan – huomioiden, että rokotteet eivät sitä välttämättä takaa – ja että rokotuskattavuus tapahtuisi riittävän nopeasti. Koska jos näin ei pian käy, ajaudumme ojasta allikkoon.

Kirjoittajat Thomas Brand ja Esa-Pekka Pälvimäki ovat EndCoronavirus.org-vapaaehtoisverkoston ja Eroon koronasta -työryhmän jäseniä. Brand on koulutukseltaan valtiotieteiden ja filosofian maisteri, Pälvimäki on lääketieteen tohtori ja neurokirurgian erikoislääkäri.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt