Puoluekokouksesta on jo melkein ikuisuus eli vuorokausi siitä, kun kokoomusväki palaili Porista koteihinsa. Siitä huolimatta palaan muutamin ajatuksin tapahtumiin.
Väitän, että ollakseen koronan kuristama kokous ilman puheenjohtajavaalia Porin kokous saattoi olla alkusoittoa uudelle aikakaudelle. Keskiöön nousevat henkilöt Petteri Orpo, Antti Häkkänen ja Elina Lepomäki.
Petteri Orpo piti mielestäni parhaan puheensa puoluekokouksessa. Etenkin aatteellisen eron piirtäminen Sanna Marinin johtamaan SDP:hen näytti puhuttelevan yleisöä: yksi puhuu työpäivän lyhentämisestä, toinen haaveilee yhteiskunnnasta, jossa yhä useammalla olisi työtä.
Arvoliturgialla ei menesty
Puoluejohtajan osaamisen ytimessä täytyy olla aate ja oma arvopohja. Kuulijat eivät halua kuulla puolueen saavutusten pinnallista luetteloa vaan ennen kaikkea sen, millaisiin periaatteisiin puolue nojaa ja miten se tietyissä kysymyksissä eroaa kilpailijoistaan. Arvopuhekin voi olla tyhjää ja liturgista, ellei sillä kykene tekemään eroa muihin. Nykypäivän viestinnässä ei pärjää itsestäänselvyyksillä eikä pelkällä kaunopuheella. Pitkän päälle pitää olla ns. pihvi, innostava proteiinipaukku, joka kestää matkaa.
Kun rima nousee vierelläsi, hyppäät yli tai kuljet pelokkaana sen alta. Petteri Orpo tietää itse kaikkein parhaiten oman asemansa, hän tuntee puolueen perin pohjin. Puoleen puheenjohtajisto ja puoluevaltuusto ovat tasokkaiden poliitikkojen käsissä. Orpon linjapuhe oli yhtä kiinnostava kuin käyty taisto varapuheenjohtajien paikasta. Puolueen tarjoamien sisältöjen taso nousi kauttaaltaan.
Puheenjohtaja Orpon tähtäimessä ovat kuntavaalit ensi keväänä ja sitten edustkuntavaalit 2023. Välissä on kokoomuksen puoluekokous 2022. Orpo kertoi Verkkouutisten live-streamissa, että hän etenee kohti vaalirumbaa ja tekee hyvissä ajoin päätöksen omista jatkohaluistaan ennen seuraavaa puoluekokousta.
Häkkänen-Lepomäki
Antti Häkkänen valittiin jälleen kerran suurimmalla äänisaalilla puolueen varapuheenjohtajaksi. Moni näkee hänet, 35-vuotiaan mäntyharjulaisen juristin, napakymppinä puolueen piikkipaikalle puheenjohtajaksi. Kieltämättä eväät ovat kunnossa: äärimmäisen selkeä tv-esiintyminen, kokonaisuuksien hahmottaminen ja erityisosaaminen juridisissa kysymyksissä tekevät paketista tukevan.
Häkkäsen suurin haaste on pitkällinen piikkipaikka. On käytävä puolustustaistelua ns. saavutetusta kannatuksesta, kun samaan aikaan synnytetään taustalla vastaliikettä eli pelikenttää, jossa hänen tiensä voitaisiin tukkia. Osa näkee Häkkäsen liikaa perinteisiä arvoja painottavana, mutta toisaalta osa haluaa kuulla juuri sitä tilanteessa, jossa identiteettipolitiikka ei välttämättä miellytä.
Elina Lepomäki teki loikan tilataksiin, jota hän ennen on arvostellut. Lepomäki ja hänen taustajoukkonsa ovat tehneet oikean analyysin: kokopäivätoiminen kriitikko ei tule koskaan johtamaan joukkoja, on luikerreltava sisään saadakseen valtaa. Aivan kuten Häkkäsen kohdalla moni näkee Lepomäessä ykkösainesta. Paketti onkin tukeva: nainen, joka aidosti rikkoo lasikattoa, joka omaa vahvan substanssin ja joka tarjoaa jotain uutta ja yllättävää.
Lepomäen suurin haaste on se, että sunnuntaipäivästä eteenpäin nousutrendin jatkaminen on yhä haasteellisempaa: innostus vaihtuu todelliseen mietintään siitä, millaista kokoomusta hän tarjoilisi puheenjohtajana. Identiteettipoliittisen retoriikan kanssa flirttailu sopii toki erittäin liberaalille henkilölle, mutta mitä siihen sanovat hänen hieman konservatiivisemmat kannattajansa, jotka syttyvät enimmäkseen talouden ja työn retoriikasta. Tulostaulua katsoessa Lepomäki on silti tehnyt viimeisen vuoden aikana vain oikeita ratkaisuja.
Se sudenkuoppa
Palataan vielä Petteri Orpoon. Poliittiset muutokset ovat yhä nopeampia, ennustaminen on yhä vaikeampaa.
Voi olla, että edessä on vielä hallituskriisi, jonka jälkeen kokoomus löytää itsensä hallituksesta. Voi olla, että nyt valittu kokoomusjohto saa sisäisestä kisasta huolimatta tai juuri siksi uuden vaihteen päälle, joka nostaa kannatusta. Orpo luultavasti haluaa aidosti nostaa varapuheenjohtajien profiilia, koska siellä on potentiaalia. Tästä hyötyy myös Orpo.
Mutta voi olla niinkin, että kokoomus sysätään sisäiseen vastakkainasettelun aikaan, josta hyötyvät vain harvat tilataksiin jäävät. Tätä vastakkainasettelua ei istuva puheenjohtaja ole koskaan itse ruokkinut.
Ei kokoomuslaisten kannata pikavoittoja odotella. Mutta Orpon väite, että oppositio tekee hyvää, tuntuu juuri nyt katteelliselta.
