Verkkouutiset

Näitä yrityksiä epidemia on kohdellut erityisen kaltoin

Vuosi on kauppakamarien mukaan ollut poikkeuksellisen huono kaikilla toimialoilla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kauppakamareiden maalis-joulukuun aikana jäsenyrityksille tekemistä laajoista kyselyistä selviää, että epidemia on kohdellut kaltoin erityisesti pieniä yrityksiä kaikilla toimialoilla. Toimialoista pahimpia kärsijöitä on ollut majoitus- ja ravitsemusala.

– Asian voisi tiivistää näin: Majoitus- ja ravitsemusalan todellisuus ja näkymät ovat olleet koko ajan synkemmät kuin keskimäärin muiden alojen. Teollisuuden sekä vähittäis- ja tukkukaupan näkymät ovat puolestaan olleet koko ajan hieman keskimääräistä paremmat ja vuoden loppua kohden parantuneet. Rakennusteollisuudessa näkymät ovat synkentyneet sitä mukaa mitä pidemmälle vuosi on edennyt, kertoo Keskuskauppakamarin pääekonomisti Mauri Kotamäki tiedotteessa.

Kotamäki kuitenkin muistuttaa, että vaikka tilanne on parantunut toisilla toimialoilla loppuvuotta kohden, ei millään alalla voi sanoa menevän hyvin. Vuosi on hänen mukaansa ollut poikkeuksellisen huono kaikilla toimialoilla.

Teollisuudessa odotukset tulevasta ovat parantuneet keväästä jouluun tultaessa sekä liikevaihdon että henkilöstön määrän suhteen. Teollisuudessa on Kotamäen mukaan tyypillisesti suuria yrityksiä, ja osittain siksi pahasti kriisiytyneitä yrityksiä on muita toimialoja vähemmän.

Kaupan alalla tilanne on samantapainen kuin teollisuudessa. Liikevaihto on kasvanut tai pysynyt ennallaan selvästi suuremmalla osalla yrityksistä kuin keskimäärin kyselyyn vastanneilla yrityksillä, ja pahasti kriisiytyneiden yritysten määrä on keskimääräistä pienempi. Myös odotukset lomautuksista ja irtisanomisista ovat muita toimialoja vähäisemmät.

Majoitus- ja ravitsemusalalla epidemia on vaikuttanut kaikkiin yrityksiin, ja tilanne on pysynyt koko vuoden yhtä huonona. Täydellistä kriisiä odottaa lähes puolet alan yrityksistä, kun keskimäärin sitä odottaa 11 prosenttia kyselyihin vastanneista yrityksistä. Liikevaihto on vähentynyt huomattavasti suuremmalla osalla yrityksiä kuin keskimäärin, ja lomautuksia ja irtisanomisia on ollut alalla paljon.

– Alan toivottomuus näkyy konkurssin uhkan kokemisessa; konkurssin riski on noussut peräti puolessa alan yrityksistä, mikä on huomattavasti enemmän kuin keskimäärin, Kotamäki kertoo.

Rakennusala eroaa muista toimialoista sen suhteen, että alan tilanne on synkentynyt, mitä pidemmälle vuosi on edennyt. Pahasti kriisiytyneitä yrityksiä on toistaiseksi vähemmän kuin muilla toimialoilla, mutta konkurssin uhka on kasvanut sitä mukaa kun vuosi on edennyt.

– Rakennusala on suhdanneherkkä ala. Mielenkiintoista ja hieman yllättävääkin on se, että kyselyiden perusteella rakennusalan ongelmat ovat hieman lisääntynet ajan kuluessa, Kotamäki toteaa.

Kauppakamarit tekivät vuoden aikana kymmenen kyselyä jäsenyrityksilleen. Ensimmäinen kysely tehtiin maaliskuun lopussa, viimeisin joulukuun alussa. Vastaajia yksittäisessä kyselyssä oli 2500-4000. Vastanneista noin kahdeksan prosenttia oli yksinyrittäjiä, loput työnantajayrityksiä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)