Verkkouutiset

Näitä maita venäläiset pitävät vihollisinaan

Saksa koettiin Venäjän läheiseksi liittolaiseksi vielä vuosikymmenen alkupuolella.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän kansalaisten käsitykset maan luotettavimmista liittolaisista ja pahimmista vihollisista ovat vaihdelleet ajoittain nopeastikin 2000-luvun aikana.

Asenteita säännöllisesti seuraavan Levada-tutkimuskeskuksen mukaan venäläiset nimesivät vuonna 2007 vihollisikseen Viron, Georgian, Latvian, Yhdysvallat ja Liettuan.

Tallinnan Pronssisoturin siirtäminen oli aiheuttanut saman vuoden keväällä Viron ja Venäjän välille raivoisan kiistan, jonka yhteydessä virolaisiin verkkopalveluihin kohdistettiin laajoja verkkohyökkäyksiä.

Tunnekuohun laantuminen laski Viron jo vuonna 2009 listauksen sijalle 5 ja vuonna 2017 sijalle 8. Elokuussa 2008 puhjennut Georgian sota näkyy maan sijoittumisella Venäjän ykkösviholliseksi vuosina 2009 ja 2011.

Suurvaltasuhteet tulehtuivat mielipidemittausten perusteella jo hieman ennen Ukrainan kriisiä, sillä Yhdysvallat nousi takaisin venäläisten arkkiviholliseksi vuonna 2013. Sijoitus on edelleen sama. Ukraina on puolestaan pitänyt toista sijaa vuonna 2014 alkaneesta kriisistä lähtien.

Venäjän liittolaisten osalta tilanne on pysynyt hieman tasaisempana. Vuonna 2007 ja 2019 venäläiset kertoivat parhaiksi ystävikseen Kazakstanin, Valko-Venäjän, Kiinan ja Armenian.

Saksaa pidettiin läheisenä kumppanina vielä vuoteen 2013 asti, mutta Ukrainan kriisi vaikuttaa romuttaneen viime vuosina maata kohtaan tunnetut myönteiset tunteet. Saksa romahti kahdessa vuodessa sijalta 4 sijalle 15, eikä paluuta kärkiviisikkoon ole lähiaikoina tiedossa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)