Verkkouutiset

Näistä syistä perustulo ei sovi Suomeen

Kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiaisen ja KD:n puoluesihteeri Asmo Maanselän mukaan yksikään puolue ei oikeasti aja perustuloa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Perustulo ei sovellu Suomeen, niistä samoista syistä, joiden vuoksi sitä markkinoivien puolueiden ehdotukset rikkovat sen sääntöjä, kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen ja kristillisdemokraattien puolusihteeri Asmo Maanselkä kirjoittavat yhteisblogissaan.

– Perustulo ei pysty toimeentulotuen tapaan tasaamaan asumiskustannuksia eri puolella maata. Perustulo ei sopeudu erilaisten perheiden tilanteisiin. Perustulo ei sisällä riittäviä työmarkkinoille pyrkimisen kannustimia erityisryhmille, kuten tutkintoa vailla oleville nuorille tai maahanmuuttajille. Tuen vastineeksi tarvitaan edelleen kotoutumissuunnitelmat ja kouluttautuminen, kirjoittajat summaavat.

Vartiainen ja Maanselkä käyvät kirjotuksessa läpi vihreiden, vasemmistoliiton ja keskustan perustuloavaukset. Lopputuloksena päästään siihen, ettei yksikään puolue aja oikeasti minimitoimeentulon korvaamista perustulolla.

– Perustuloa markkinoidaan ratkaisijana nykyisen monimutkaisen ja kannustamattoman sosiaaliturvan synnyttämiin ongelmiin. Kaikki sitä esittävät puolueet rikkovat perustulon perusperiaatteita surutta ja väittävät silti omia mallejaan perustuloiksi, Juhana Vartiainen ja Asmo Maanselkä kirjoittavat.

Heidän mukaansa kyse on äänestäjien harhaanjohtamisesta.

– Yksikään puolue ei oikeasti kannata perustuloa. Määritelmän mukainen perustulo soveltuu vain maihin, joissa on alhainen perusturvan taso sekä pienet asumiskustannusten erot, ja jossa perusturvan alhaisuuden vuoksi ei tarvita erillistä patistelua työmarkkinoille keppien ja porkkanoiden muodossa, Vartiainen ja Maanselkä toteavat.

– Lisäksi sellaista suorittavaa työtä on paljon tarjolla, joka ei tarvitse korkeaa kouluttautumista. Ehkä tämä voisi päteäkin jossakin Afrikan maassa.

”Ei ole pokkaa”

Minimitoimeentulo on Suomessa turvattu toimeentulotuella. Perustoimeentulotuesta korvattava minimitoimeentulo on suurimmillaan yksinelävälle Vantaalla 1[nbsp]185,25 euroa ja pienimmillään Valtimolla 815,25 euroa.

Lähimmäs näitä summia pääsee Juhana Vartiaisen ja Asmo Maanselän mukaan vasemmistoliiton ehdottama 800 euron ”perustulo”.

– Tosin Vasemmiston mallissa valtimolainen ei menettäisi 15 euroa, eikä vantaalainen 385 euroa, koska heidän perustulonsa ei turvaisi koko minimitoimeentuloa. Asuminen jäisi ulkopuolelle, he huomauttavat.

Vihreiden 600 euron mallia taas jouduttaisiin kirjoittajien mukaan täydentämään sekä toimeentulotuen että asumistuen osalta. Vihreiden malliin liitettäisiin myös työmarkkinatuen ehtoja ja vastikkeellisuuksia.

Keskustan puoluevaltuusto päätti joulukuussa, että puolue ajaa ”vastikkeetonta perustuloa”, mutta linjasi myös, että ”sosiaaliturvan pitää kohdistua niille, jotka sitä eniten tarvitsevat ”. Sittemmin malliksi vakiintunut ”kannustava perustulo” on Juhana Vartiaisen ja Asmo Maanselän mukaan käytännössä jokseenkin puhdas universal credit malli. Siinä nykyiset tuet ja velvoitteet yhdistyvät yhdeksi yleistueksi ja sitä saa yhdestä paikasta. Tällaista ovat esittäneet muutkin puolueet.

– Vasemmistolla ei ole pokkaa esittää yksinasuvalle summaa 1[nbsp]200 €/kk, joka turvaisi minimitoimeentulon kaikissa osissa maata. Vihreillä ei ole kanttia esittää 1 200 €/kk perustuloa, joka korvaisi minimitoimeentulon, mutta ei myöskään sellaista mallia, jossa 18-vuotias peruskoulun käynyt työtön voisi jättäytyä 600 €/kk varaan ilman kouluttautumispakkoa ja työllistämistoimenpiteitä.

Juhana Vartiainen ja Asmo Maanselkä toteavat, että pakottaviin ja velvoittaviin palveluihin nojataan siis näissäkin avauksissa. Keskustan mallissa taas edellytettäisiin, että pitää olla työmarkkinoiden käytettävissä ja hakea töitä. Myös aktiivimallit ja karenssit ilmeisesti soveltuisivat. Kyse olisi heidän mukaansa siis työmarkkinatuesta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)