Verkkouutiset

Näissä paikoissa tartunnat nyt tapahtuvat

HUS-alueella vajaa 40 prosenttia koronatartuntojen lähteistä on saatu selville.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUSin apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen esitteli perjantaina tiedotustilaisuudessa paikkoja, joissa koronavirustartuntoja on alueella viime aikoina saatu.

Ruotsalaisen mukaan yli 60 prosenttia tartunnan saaneista ei tiedä, mistä ovat sen saaneet. Tämä merkitsee hänen mukaansa, että tautia leviää nyt käytännössä kaikkialla, ja tartunnan voi saada mistä vaan.

He, ketkä tietävät tartunnan lähteet, ovat edelleen saaneet sen useimmin samassa taloudessa asuvalta (58,29 %). Työpaikalta tartunnan on saanut 9,72 prosenttia ja oppilaitoksesta 7,15 prosenttia. Harrastusten osuus on 6,48 prosenttia, päiväkodin 1,97 prosenttia ja ravintoloiden 1,15. Muiden tunnistettujen paikkojen kategoriaan on luokiteltu 15,23 tiedetyistä tartunnanlähteistä.

Eeva Ruotsalaisen mukaan työpaikoilla tapahtuvat tartunnat ovat olleet kasvussa. Harrastuksissa korostuu hänen mukaansa ryhmäliikunnan osuus.

Viime viikkoina on Ruotsalaisen mukaan tapahtunut erittäin paljon joukkoaltistustilanteita, eli tilanteita, joissa tartunnan saanut altistaa yli kymmenen henkilöä. Erityisesti niitä on ollut oppilaitoksissa, harrastustoiminnassa, työpaikoilla ja päiväkodeissa.

− Ja edelleen myös yksityistilaisuuksissa, vaikka olemme suositelleet jo pitkään, että jos niitä järjestetään, niin hyvin pienellä lähipiirillä, ja nyt leviämisvaiheessa ei lainkaan, Eeva Ruotsalainen sanoo.

 

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)