Verkkouutiset

Naisjohtajien osuus kasvaa – insinööritaustaiset katoavat

Naisten määrä suomalaisten pörssiyhtiöiden johdossa on noussut ennätyslukuihin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Erityisesti nuorten naisten kasvava osuus johtoryhmissä herättää lupauksia tulevasta. Vaikka johtoryhmien naiset ovat keskimäärin miehiä korkeammin koulutettuja, koulutusalojen suhteen on havaittavissa eroja. Keskeisin ero löytyy diplomi-insinööritaustaisista johtajista, joissa naisten osuus on edelleen hyvin pieni, kertoo Keskuskauppakamarin naisjohtajaselvitys.

Naisten osuus johtoryhmän jäsenistä on selvästi sitä suurempi, mitä nuoremmista ikäluokista puhutaan. Alle 40-vuotiaista johtoryhmän jäsenistä naisten osuus on 29 prosenttia, kun kaikista johtoryhmien naisista naisia on 25 prosenttia.

Nuoria naisia nimitetään johtoryhmiin aiempaa enemmän, sillä esimerkiksi vuonna 2013 naisten osuus samassa ikäluokassa oli ainoastaan 21 prosenttia. Myös seuraavassa 41-50-vuotiaiden ikäluokassa naisten osuus on kasvussa.

– Useamman vuoden jatkunut myönteinen kehitys nuoremmissa ikäluokissa osoittaa muutoksen olevan käynnissä, minkä voi havaita jo vanhemmissakin ikäluokissa. Kokonaisuudessaan tänä vuonna tehdyistä johtoryhmänimityksistä 28 prosenttia on mennyt naisille. Tämän perusteella voidaan ennustaa, että naisten määrä tulee myös jatkossa kasvamaan koko ylimmässä johdossa, Keskuskauppakamarin lakimies Antti Turunen toteaa.

Selvästi suurin osa johtoryhmien naisjäsenistä johtaa ns. tukitoimintoja, kuten henkilöstö-, viestintä- tai lakiasioita. Jos tarkastellaan ainoastaan johtoryhmissä toimivia liiketoimintajohtajia, heistä ainoastaan yksi seitsemästä on nainen.

Keskuskauppakamarin mukaan murrosta on kuitenkin havaittavissa, sillä nuoremmissa ikäluokissa naiset ovat sijoittautuneet vanhempia ikäluokkia selvästi useammin liiketoimintojen johtoon. Alle 40-vuotiaiden ikäluokasta selvästi yli puolet naisista toimii liiketoimintajohdossa (63 %) ja tämä luku on kasvussa.

Suurimmassa johtoryhmien ikäluokassa (41-50-vuotiaat) liiketoimintoja johtaa 33 prosenttia naisista, ja vanhimmissa ikäluokassa tämä osuus vähenee edelleen, sillä 51–60-vuotiaista johtoryhmien naisjäsenistä vain 19 prosenttia johtaa liiketoimintoja.

Insinöörinaiset putoavat johtajapolulta

Pörssiyhtiöiden johtoryhmien naisjäsenet ovat keskimäärin korkeammin koulutettuja kuin miehet. Miehistä ylempi korkeakoulututkinto on 79 prosentilla, naisilla taas 89 prosentilla.

Kaupallisen ja juridisen koulutuksen saaneet naiset etenevät kohtalaisen hyvin pörssiyhtiöiden johtoon, sillä johtoryhmien kaikista kaupallisen tutkinnon suorittaneista jäsenistä 29 prosenttia on naisia ja oikeustieteellisen tutkinnon suorittaneista 40 prosenttia.

Sen sijaan teknillisen tutkinnon suorittaneet naiset luovat varsin harvoin uraa pörssiyhtiöiden johdossa, sillä tämän koulutusalan kaikista johtoryhmäjäsenistä vain kymmenen prosenttia on naisia. Suhdeluku ei vastaa tutkinnon suorittaneiden osuuksia.

– Naisten osuus diplomi-insinöörikoulutuksen saaneista on myös valitettavan pieni verrattuna moneen muuhun koulutusalaan. On silti merkillistä, miten juuri insinöörinaiset putoavat johtajapolulta pörssiyhtiöissä. Ottaen huomioon kaikkia toimialoja koskeva teknologinen kehitys, teknisen alan koulutuksen merkitys johtamisessa tulee tuskin vähenemään, Turunen pohtii.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)