Teknologian välityksellä tapahtuneista väkivallanteoista on mahdollista toipua. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Naisille opetetaan digitaalista itsepuolustusta

Kursseilla opitaan tietoturvaan ja yksityisyyden suojaamiseen liittyviä taitoja.

Naisten Linja Suomessa ry kertoo ryhtyvänsä kehittämään ammatillisesti ohjattuja tukipalveluita verkkovihan kokemusten käsittelyyn ensimmäisenä Suomessa.

Digitaalisen itsepuolustuksen kursseilla opetetaan tietoturvaan ja yksityisyyden suojaamiseen liittyviä taitoja digitaalista väkivaltaa kokeneille naisille.

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen kolmevuotisen jatkorahoituksen turvin toteuttava hanke on jatkoa Naisten Linjan [email protected]

Ensimmäinen ryhmä on suunniteltu toteutettavaksi kuluvan vuoden loppupuolella.

– Verkossa tapahtuva väkivalta on yhtä lailla väkivaltaa, eikä sen vakavuutta tai vaikutuksia tulisi vähätellä. Verkkoväkivallan tyypillisiä seurauksia ovat pelkotilat, ahdistus, itseluottamuksen heikentyminen, paniikkikohtaukset, uniongelmat ja tunne elämänhallinnan menetyksestä, kertoo tiedotteessa [email protected] uusi hanketyöntekijä sosiaalityöntekijä Sonja Tihveräinen.

Verkkoväkivallan ja maalittamisen kohteeksi joutuvat yhdityksen mukaan usein bloggarit, toimittajat, tutkijat ja poliitikot, jotka puolustavat naisten ja marginalisoitujen ryhmien oikeuksia. Myös vammaisilla, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvilla, rodullistetuilla sekä nuorilla naisilla on kasvanut riski joutua häiriköiden tähtäimeen.

Hankepäällikkö Louna Hakkaraisen mukaan teknologian välityksellä tapahtuneista väkivallanteoista on mahdollista toipua.

– Se vaatii usein avun tarpeen tunnistamista, yhteisön tukea ja erityispalveluita, joita [email protected] ryhdytään nyt kehittämään, hän kertoo.

Hankkeessa tarjotaan tukipalveluita myös naisille, jotka ovat kokeneet digitaalista väkivaltaa parisuhteessa tai eron jälkeisen vainon yhteydessä. Tukea tullaan tarjoamaan verkkovertaistukiryhmien lisäksi myös auttavan puhelimen, chatin ja nettikirjepalvelun kautta.

Lisäksi hankkeessa aiotaan kehittää koulutuspaketteja erilaisille ammattiryhmille kuten poliiseille sekä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt