Verkkouutiset

Näin venäläiset ostavat maata Suomesta – Yle: Mökkejä sotilasturva-alueillakin

Asiantuntijoiden mukaan ulkomaalaisten tekemiä kiinteistökauppoja tulisi valvoa tarkemmin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomessa saattaa sijaita kesämökkejä, joita ulkomaalaiset vallanpitäjät käyttävät piilopaikkoinaan. Erityisesti venäläisten omistamat kiinteistöt ovat herättäneet kysymyksiä.

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternakin mukaan ulkomaalaisten Suomessa tekemiä kiinteistökauppoja olisi tarkkailtava.

– Olemassa näyttää olevan toimijoita, jotka pyrkivät valmistautumaan siihen, että eri maantieteellisiä paikkoja tarvittaisiin kriisitilanteessa, Salonius-Pasternak toteaa Ylelle.

Samaa mieltä on puolustusasiantuntija Joakim von Braun.

– Asemia voidaan hankkia eri tavoilla. Niitä voidaan haluta piilopaikkojen avulla. Sellaisten paikkojen, joista voi operoida, hän sanoo.

Ulkomaalaiset ovat voineet ostaa Suomesta kiinteistöjä 2000-luvun alusta lähtien.

Puolustusministeriö tai muut viranomaiset eivät seuraa kiinteistökauppoja. Salonius-Pasternakin mukaan niihin tulisi ehdottomasti kiinnittää aiempaa enemmän huomiota.

Erityisesti venäläiset ostavat Suomesta mielellään kesämökkejä. Venäläisille on myyty kaikkiaan 5600 kiinteistöä, valtaosa Itä-Suomesta. Mukaan ei ole laskettu venäläisten yritysten tekemiä kauppoja.

Suurinta venäläisten ostobuumi oli 10 vuotta sitten, jolloin heille myytiin noin 1000 tonttia.

Erityisesti kysymyksiä herättävät venäläisomisteiset tontit ja kiinteistöt, jotka sijaitsevat sotilaallisesti merkittävillä alueilla. Osa venäläisomisteisista kiinteistöistä sijaitsee sotilasturva-alueilla ja muun muassa lentokenttien läheisyydessä.

Sen määrittäminen, ovatko ostetut paikat tarkoitettu piilopaikoiksi, on asiantuntijoiden mukaan vaikeaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)