Verkkouutiset

Venäjän sukellusveneet aktiivisia merten nettikaapelien luona

Toiminta merenalaisten internet-kaapeleiden läheisyydessä on merkittävästi lisääntynyt.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäläiset sukellusveneet ovat lisänneet kuluvan vuoden aikana aktiivisuuttaan Pohjois-Amerikan ja Euroopan välisten merenalaisten internet-kaapeleiden läheisyydessä, kertoo turvallisuusasiantuntija Sébastien Roblin National Interest -lehden blogissaan.  Kaapelit ovat olennainen osa internet-yhteyksien toimimista maanosien välillä.

Tarkkaa tietoa siitä, mitä venäläiset sukellusveneet ovat tekemässä kaapeleille tai mitä ne pystyvät tekemään ei ole. Yhdysvalloissa ollaan huolissaan, sillä maan omalla teknologialla kaapeleiden hakkerointi meren alla olisi mahdollista. Kaapeleiden katkaiseminenkaan ei ole poissuljettua, mutta se vaatisi hyvin suuren mittakaavan operaation mikäli sitä ei kohdistettaisi vain tiettyihin kaapeliyhteyksiin. Tällaisia voisivat olla esimerkiksi sotilaskäytössä olevat kaapelit.

Vastatoimet ovat toistaiseksi Yhdysvalloissa jääneet ylimääräisen kaapelinkorjausaluksen rahoittamiseen sekä pakotteiden kohdistamiseen venäläisiin minisukellusveneiden valmistajiin.

Ensimmäiset merenalaiset kaapelit vedettiin Ranskan ja Englannin välille lennätinkäyttöön jo vuonna 1850. Atlantin ylittävä kaapeli vedettiin kahdeksan vuotta myöhemmin vuonna 1858. Kaapeleita on myös katkottu sotatoimien aikana: ensimmäisen kerran jo 120 vuotta sitten, sekä kaikkien osapuolten toimesta ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)