Verkkouutiset

”Näin vähän meillä on hyvätuloisia”

Prosenttiyksikön korotus kovatuloisten ansiotuloveroon ei juuri tuntuisi valtion kassassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valtiovarainministeriön maanantaina julkistamassa virkamiespuheenvuorossa listataan arvioita (alla) siitä, millaisia erilaisten veroperustemuutosten staattiset vaikutukset olisivat valtion kassassa.

Sijoittaja Kim Väisäsen mukaan taulukko valtion ansiotuloveroasteikosta ”kertoo, kuinka vähän meillä on hyvätuloisia”.

– Kun nostetaan veroastetta yksi prosenttiyksikkö, noin 3000 €/kk tulotasolla kertyy 200M euroa. Yli 6000€/kk vain 50M euroa, hän huomauttaa Twitterissä.

Ministeriön laskelmassa 26[nbsp]400-43[nbsp]500 euroa vuodessa ansaitsevan ansiotuloverotuksen korottaminen yhdellä prosenttiyksiköllä toisi valtion kassaan ensi vuonna arviolta 193 miljoonaa euroa.

Korkeimmalla portaalla, eli yli 76[nbsp]100 euroa vuodessa tienaavien kohdalla, vastaava yhden prosenttiyksikön korotus toisi valtiolle lisää rahaa vain 50 miljoonaa euroa.

Koko valtion ansiotuloverokertymä on ensi vuonna arviolta hieman alle 6 miljardia euroa.

Samassa taulukossa käydään läpi myös esimerkiksi pääoma- ja yhteisöveron sekä kulutusverotuksen korotusten vaikutuksia. Pääomatuloveron nostaminen yhdellä prosenttiyksiköllä toisi 101 miljoonaa euroa lisää verotuloja. Yhteisöveron vastaava korotus toisi taas 321 miljoonaa euroa.

Arvonlisäveron 24 prosentin normaalikannan korottaminen 25 prosenttiin tarkoittaisi puolestaan 642 miljoonan euron lisäystä valtion verotuloihin.

Taulukossa esitellyillä polttoaineverotuksen pienillä korotuksilla olisi niilläkin hyvin vähäinen vaikutus valtion tuloihin. Bensiinin verotuksen korottaminen yhdellä sentillä litra toisi valtiolle vain 17 miljoonaa euroa lisää vuodessa. Dieselin kohdalla kyse olisi 31 miljoonasta eurosta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)