Verkkouutiset

Suurskandaali: Yliopistoihin haettiin feikkikuvilla

Hakijat sijoitettiin tekaistuihin urheilutilanteisiin kuvankäsittelyllä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvalloissa paljastunut yliopistoskandaali on johtanut laajaan poliisitutkintaan ja syytteisiin lähes 50 ihmiselle. Mukana on tunnettuja Hollywood-tähtiä ja korkeassa asemassa olevia yritysjohtajia.

Huijauksen tavoitteena oli tarjota varakkaille amerikkalaisille mahdollisuus ostaa lapsilleen opiskelupaikka Yalen kaltaisissa huippuyliopistoissa. Rahaa välitettiin esimerkiksi urheiluvalmentajille, jotka myönsivät ”lupaaville urheilijoille” yliopistostipendejä.

Vanhempien väitetään jopa maksaneen erillisille kuvankäsittelijöille, jotta lapsille saatiin tekaista tarvittavaa urheilukokemusta. Asiakirjoissa on mukana esimerkkikuvia, joissa ammattiurheilijoiden ja hakijoiden päät on vaihdettu kuvankäsittelyn avulla.

The Wall Street Journal havainnollistaa videollaan, kuinka helposti uskottavia kuvamanipulaatioita saa nykyään aikaan. Esimerkiksi suositulla Photoshop-ohjelmistolla henkilöiden päiden vaihtaminen vie alle neljä minuuttia.

Poliisin mukaan huijauksen yksityiskohdat paljastuivat muun muassa puhelinkuuntelun kautta.

– Elokuun 22. päivän tienoilla ”CW-1” kertoi [TPG-rahastoyhtiön toimitusjohtaja Bill] McGlashanille jätetyssä ääniviestissä, että hän aikoo luoda Photoshop-ohjelmistolla tekaistun jalkapalloprofiilin. Tämän avulla McGlashanin poika voidaan hyväksyä yliopiston jalkapallojoukkueeseen, oikeusasiakirjoissa todetaan.

Yliopistovalinnoista vastanneet virkailijat eivät ilmeisesti epäilleet missään vaiheessa kuvien aitoutta.

– Tällaisessa tilanteessa ihmiset eivät oleta, että tietty kuva voisi olla muokattu. He eivät ole yhtä tarkkana kuin esimerkiksi internet-sivuja selaillessaan, tietotekniikan professori Hany Farid sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)