Eduskunnan kyselytunnilla ministeriaitiossa eturivissä vasemmalta Katri Kulmuni ja Pekka Haavisto. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Näin ulkoministeri vastasi eduskunnalle al-Holista

Pekka Haaviston mukaan ’olen parhaani mukaan koettanut informoida’.

Eduskunnan kyselytunnilla torstaina keskusteltiin al-Holin vankileirin suomalaisista ISIS-äideistä ja lapsista.

Ministerit viittasivat lukuisia kertoja erilaisiin kysymyksiin vastatessaan Antti Rinteen (sd.) hallituksen iltakoulussa esillä olleeseen ulkoministeriön toimintalinjaan.

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) vastasi ensimmäisiin kysymyksiin asiasta näin:

– Hallitus on – edellinen, Antti Rinteen hallitus – on 31.10. käsitellyt tätä asiaa iltakoulunsa yhteydessä. Tässä yhteydessä olen ulkoministerinä esittänyt toimintalinjauksen, miten tässä kysymyksessä toimitaan, Pekka Haavisto totesi.

– Ulkoministeriössä on myös nimetty ministerin erityisedustaja, joka on sitten pystynyt liikkumaan tuolla alueella, käynyt eri maiden kanssa keskusteluja siitä miten lapsen etu toteutuisi tässä tilanteessa, jossa joukko suomalaisia lapsia on vankileirin omaisissa olosuhteissa al-Holin leirillä.

– Tätä kysymystä on käsitelty ulkoministeriössä virkavastuulla tämän toimintalinjauksen puitteissa. Ja virkamiehet ovat tietenkin tehneet myös sellaisia valmisteluja, jos nämä henkilöt tulisivat spontaanisti Suomeen, tai jos tulisi tilanne jossa voitaisiin näitä henkilöitä auttaa… näitä lapsia auttaa.

Haavistolta kysyttiin, ottaako hän henkilökohtaisesti vastuun tulijoiden muodostamasta uhasta.

– On hyvin tärkeää, että siinä kokonaisharkinnassa, jota tässä kysymyksessä tehdään ja lasten auttamisen osalta tehdään, otetaan huomioon myös turvallisuusnäkökohdat. Tänään on muun muassa näkynyt haastattelu, jossa Syyrian kurdihallinnon edustaja käsittelee näitä turvallisuusnäkökohtia eri henkilöiden osalta, ja nämä arviot otetaan huomioon.

– Suojelupoliisi ja poliisin arviot ovat erittäin tärkeä osa tätä kokonaisarviota, jota tässä työssä teemme. Mutta katsomme kuitenkin, että myös lasten etuun liittyvät kysymykset ja lapsen oikeuksiin liittyvät kysymykset täytyy tässä täysipainoisesti ottaa huomioon, ulkoministeri Haavisto vastasi.

Myös pääministerin sijainen valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) vetosi iltakouluun, kun kysyttiin hallituksen linjasta ja jihadistien tuomisesta Suomeen.

– Kuten tässä edellä ulkoministeri kertoi, Antti Rinteen hallitus on käsitellyt tätä asiaa iltakoulussaan ja sen toimintalinjan mukaisesti erityisedustaja on nimetty sinne selvittämään tilannetta ja virkavastuulla tekemään työtä, kuinka nimenomaan lapsia voidaan auttaa. Ja hallitus ei ole muuta käsittelyä poliittisesti virallisissa elimissä tästä tehnyt. Normaalin proseduurin mukaan hallitus tulee sitten vastaamaan esimerkiksi välikysymykseen ensi tiistaina joka tästä aiheesta on tehty, Katri Kulmuni sanoi.

Tästä kaikesta informoinut

Myöhemmin Pekka Haavistolle huomautettiin, että hän on kesäkuussa, lokakuussa ja joulukuussa ollut eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan kuultavana, mutta operaatiosta tai edes sen suunnittelusta ei ole siellä kuultu kertaakaan, vaan on tullut päinvastainen viesti.

– Olen parhaani mukaan koettanut informoida eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaa. Ylipäätään Syyrian tilanteesta ja ISIS-järjestöä vastaan käydystä sodasta, sen sodan tuloksista, joissa Suomikin on tietysti tukenut ISIS-järjestön vastaista toimintaa ja tuemme edelleen, olemme liittyneet muun muassa ISIS:n vastaiseen koalitioon ja teemme kaikkemme, ettei ISIS-järjestö leviäisi täältä Syyrian alueelta muualle, Pekka Haavisto vastasi.

– Olen tästä kaikesta eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaa informoinut. Viimeksi kävimme siitä keskustelua, ymmärsin että ulkoasiainvaliokunnalla ei sen keskusteluun jälkeen olult lisää tiedon tarvetta. Mutta mielelläni tulen myöskin kaikki yksityiskohdat avaamaan.

– Sellaisissa tilanteissa missä toimitaan tällaisissa kaappaus- tai kidnappaustilanteeseen verrattavissa olosuhteissa, siitä on kysymys, on lapsia leireillä vankeudenomaisissa olosuhteissa, on myös joitain asioita jotka sitten ovat erittäin luottamuksellisia. Mutta totta kai mielelläni informoin kaikesta siitä, mikä on mahdollista, myös eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaan olen aina käytettävissä.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt