Verkkouutiset

Näin toimii alkoholin totaalikielto – Iranissa enemmän juoppoja kuin Venäjällä

Virallisten tietojen mukaan Iranissa ei juo kukaan. Totuus on kuitenkin aivan toista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Alkoholinjuonti on Iranissa rangaistava rikos. Vuonna 2013 säädetyn lain mukaan juomisesta saa 80 raipaniskua.

Kovat rangaistukset eivät ole kuitenkaan onnistuneet kitkemään maassa rehottavaa alkoholiongelmaa, Daily Beast kertoo.

Iran on Maailman Terveysjärjestö WHO:n tilastojen mukaan alkoholin kokonaiskulutuksessa vasta 166. sijalla. Ongelmakäyttäjiä maasta löytyy kuitenkin runsaasti. Yli 35 litraa puhdasta alkoholia vuodessa juovien määrässä Iran on maailmanlistalla peräti 19:s.

Iran on tilastossa muun muassa Venäjän, Britannian, Saksan ja Yhdysvaltojen edellä.

Alkoholin ongelmakäytön yhteiskunnallisia vaikutuksia vahvistaa entisestään se, ettei koko asiaa tunnusteta virallisesti lainkaan.

Iranin terveysministeriö salli vasta hiljattain maan ensimmäisen alkoholiin liittyvien sairauksien hoitoon keskittyvän klinikan perustamisen. Asiantuntevaa henkilökuntaa klinikalle ei ole kuitenkaan suotu. Se ei myöskään saa olla auki enempää kuin yhden päivän viikossa.

Iranin alkoholistit eivät myöskään uskalla hakea apua juomisen lopettamisesta seuraaviin vieroitusoireisiinsa, koska pelkäävät joutuvansa ongelmiin lain kanssa.

Huono saatavuus ajaa ongelmakäyttäjät piiloon

Alkoholi on Iranissa laitonta ja siksi uskomattoman kallista. Salakuljetetut juomat maksavat maltaita ja monet juovatkin kotipolttoista viinaa.

Juomista ei myöskään voi kieltojen vuoksi harrastaa julkisilla paikoilla, joten se pysyy maan alla.

”Tällainen salamyhkäinen ja patologinen juomistapa lisää eksponentiaalisesti alkoholismin riskiä”, entinen alkoholisti Alireza kommentoi Daily Beastille.

Alireza kertoo kolmen tuttavansa kuolleen alkoholin vieroitusoireisiin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)