Verkkouutiset

Ruotsi on luopumassa useimmista koronarajoituksista. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Näin Ruotsi varautuu yhteiskunnan avautumiseen

Poliisi ja terveydenhuolto valmistautuvat rajoitusten jälkeiseen aikaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Useimmat koronarajoitukset puretaan keskiviikkona Ruotsissa. Nyt maassa varaudutaan yhteiskunnan avautumisen tuomiin muutoksiin, SVT uutisoi.

Poliisi toivoo rauhallista alkua rajoitusten jälkeiselle ajalle, Ruotsin poliisin pandemiaorganisaatiota aikaisemmin luotsannut Per Engström toteaa. Ravintola-alan avautuminen ja tapahtuma-alan toipuminen tulevat kuitenkin johtamaan normaalitilan paluuseen, kuten ulkona tapahtuvien pahoinpitelyjen lisääntymiseen. Tämän tyyppiset pahoinpitelyt ovat pandemian aikana jonkin verran vähentyneet, Engström kertoo.

Myös terveydenhuolto varautuu yhteiskunnan avautumiseen. Yöelämän ja tapahtuma-alan käynnistyminen tulee todennäköisesti näkymään myös sairaaloissa, arvelee Sahlgrenskan yliopistollisen sairaalan ylilääkäri Peter Dahm.

– Väestön keskuudessa on halu liikkua ulkona, ja sen myötä myös trauma- ja vahinkopotilaita tulee hoidettavaksi, osa heistä tulee tarvitsemaan tehohoitoa, Dahm sanoo.

Dahm myös pelkää, että koronaviruksen leviäminen tulee keskiviikon jälkeen kiihtymään. Myös jäljitystyö tulee rajoitusten poistumisen myötä vaikeutumaan, asiantuntijat epäilevät.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)