Verkkouutiset

Näin rajoituksia höllennetään – ravintolat auki kahteen yöllä

Hallitus jatkoi ravintoloiden, kahviloiden ja anniskelupaikkojen rajoitusten purkamista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hallitus linjasi keskiviikon neuvotteluissaan ravitsemisliikkeiden toiminnan väliaikaisen rajoittamisen lievennyksistä. Valtioneuvosto antaa asiasta asetuksen huomenna 18. kesäkuuta. Rajoitukset ovat perustuneet tartuntatautilakiin.

22. kesäkuuta 2020 alkaen asetusta muutetaan niin, että ravitsemisliikkeet saavat olla auki klo 04 alkaen, ja ne on suljettava viimeistään klo 02. Anniskelu voidaan aloittaa aikaisintaan klo 09, ja se on lopetettava viimeistään klo 01. Myös noutopöydät sallitaan jälleen.

Ravitsemisliikkeen sisätilassa tai sen osassa saa oleskella kolme neljäsosaa anniskeluluvan tai rakennussuunnitelman mukaisesta henkilömäärästä. Kaikilla asiakkailla tulee edelleen olla oma istumapaikka.

Ravintoloiden on lisäksi järjestettävä sisä- ja ulkotilojensa kalusteet ja palvelukäytäntönsä niin, etteivät asiakkaat altistu tartuntataudin leviämiselle.

Niiden on huolehdittava erityisesti siitä, ettei ravitsemisliikkeiden tiloissa synny tarpeetonta tungosta, ja että asiakkaiden saapuminen toteutetaan niin, että asiakkaiden ja seurueiden välillä on riittävä etäisyys.

Ravitsemisliikkeiden on huolehdittava, että asiakkaille on varattu mahdollisuus käsien pesuun tai desifiointiin liikkeeseen saavuttaessa. Samoin kalusteet, astiat, ruokailuvälineet ja muuta pinnat on pidettävä puhtaina niin, etteivät ne aiheuta tartuntataudin leviämisen vaaraa.

Ravitsemisliikkeissä on oltava näkyvät toimintaohjeet käsien puhdistamisesta, riittävän etäisyyden ylläpitämisestä ja muista tartuntataudin leviämistä estävistä toimintatavoista.

Hallitus linjasi, että 13. heinäkuuta alkaen ravitsemisliikkeiden rajoitukset poistuvat. Tämänkin jälkeen jokaisella asiakkaalla on kuitenkin oltava istumapaikka.

Kokoontumiset

Ravintolarajoitusten lisäksi hallitus lievensi kokoontumisrajoituksia.

Valtioneuvosto suosittelee, että mikäli epidemiatilanne kehittyy edelleen ilman merkittäviä epäsuotuisia poikkeamia, 1. elokuuta 2020 alkaen voidaan sallia yli 500 henkilön tilaisuudet sisä- ja ulkotiloissa.

Tämä edellyttää turvallisuuden varmistamista Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) ohjeiden avulla: turvaetäisyyksien ja hygieniakäytäntöjen noudattaminen ja asiakasmäärien rajaaminen, tarvittaessa toimintaa eriyttäen.

Aluehallintoviranomaiset tekevät harkintaansa pohjautuen päätökset heinäkuun aikana, enintään kuukaudeksi kerrallaan.

Viimeisenä purkamistoimena, jos epidemiatilanne kehittyy edelleen ilman merkittäviä poikkeamia, voidaan 1. lokakuuta 2020 alkaen luopua kokoontumisrajoituksista ja sallia kaikki tilaisuudet sisä- ja ulkotiloissa ilman määrättyä henkilömäärärajoitusta.

Hallitus myös suosittaa, että toimijat omavalvonnallisesti turvaavat edellä mainittujen ohjeiden noudattamista edelleen.

Heinäkuun loppuun asti rajoitukset ovat voimassa aluehallintoviraston aiempien päätösten mukaisesti. Alle 50 henkilön yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset ovat sallittuja sisä- ja ulkotiloissa. Hygieniaohjeiden noudattaminen on aina perusteltua.

Yli 50 henkilön, mutta korkeintaan 500 henkilön sisä- ja ulkotilaisuudet ovat sallittuja edellyttäen, että niissä turvallisuus voidaan varmistaa THL:n ja OKM:n ohjeistamien turvaetäisyyksien ja niiden edellyttämän asiakasmäärien rajaamisen sekä hygieniakäytäntöjen avulla. Yhteismäärältään yli 500 henkilön ulkotilaisuudet ovat sallittuja eriyttämisjärjestelyin.

Vierailut sairaaloissa

Hallitus linjasi myös vierailuista hoitolaitoksissa ja sairaaloissa.

Valtioneuvoston suositus vierailujen välttämiseksi sairaaloissa puretaan. Suosituksen purkaminen koskee sekä erikoissairaanhoidossa että perusterveydenhuollossa tapahtuvaa sairaalahoitoa.

Vierailujen järjestämisessä tulee kuitenkin noudattaa edelleen pidättyvää linjaa alueellista harkintaa käyttäen, vastaavasti kuten muussakin tartuntatautien vastustamistyössä epidemiatilanteen aikana.

Toimintayksikkö vastaa käytännön järjestelyistään ja esimerkiksi suojainten käytöstä ja tapaamispaikoista.

Ympärivuorokautisen hoidon yksiköiden iäkkäille ja muihin riskiryhmiin kuuluville asiakkaille tulee järjestää mahdollisuus turvallisesti tavata läheisiään esimerkiksi ulkona riittävästä suojautumisesta huolehtien, tai järjestämällä erillisiä suojattuja tapaamistiloja.

Hallitus suosittelee, että ympärivuorokautisen hoidon toimintayksiköiden asiakastiloihin pääsy rajataan edelleen pääsääntöisesti yksikön henkilökuntaan. Epidemian leviäminen riskiryhmien asumispalveluyksiköissä on yhä merkittävä riski.

Suositus vierailujen välttämisestä ei koske asiakkaalle välttämätöntä palvelua antavia henkilöitä kuten esimerkiksi kuntoutustyöntekijöitä tai henkilökohtaisia avustajia.

Kriittisesti sairaiden ja saattohoidossa olevien asiakkaiden läheisille sekä synnyttäjien tukihenkilöille tulee järjestää mahdollisuus tavata läheistään turvallisin järjestelyin.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)