Juuret ranskalaisen keittiön nousuun ja ehkä tuhoonkin löytyvät politiikasta ja maantieteestä, ruokakulttuurin geopoliittisista vaikuttimista.
Sellainen ruokakulttuuri, jonka nykyihminen edes jollain lailla tunnistaa omakseen syntyi Italian kaupunkivaltioissa renessanssin loppupuolella. Sen maailmanvalloitus ei kuitenkaan alkanut Italiasta vaan Ranskan hovista kuningas Francois ensimmäisen miehitettyä isoja osia saapasmaata ja tuotuaan sieltä takaisin hoviinsa itsensä Leonardo da Vincin ja tukun italialaisia ruoka-innovaatioita kuten jäätelön.
Hänen poikansa Henri II nai italialaisen ylhäisönaisen Katariina Medicin, joka koti-ikäväänsä lievittääkseen miehitti Ranskan hovin keittiöt italialaisilla kokeilla. Näin italialaiset erikoiset ruokailutavat kuten haarukan käyttö levisivät nopeasti kuningasta apinoivan Ranskan aateliston parissa.
Ranskan vuoden 1789 vallankumous nytkäytti ruokakulttuuria eteenpäin. Kun aatelisto menetti päänsä, tuhannet eri linnoissa palvelleet keittiömestarit joutuivat pohtimaan uusia keinoja elääkseen. Pariisissa kokoontuva uusi parlamentti antoi heille sellaisen. Parlamentti keräsi Pariisiin maakunnista niin edustajia, avustajia, lobbareita kuin onnenonkijoitakin. Koska etäisyydet olivat pitkiä ja kulkuyhteydet hitaita, monet näistä matkaajista viettivät pääkaupungissa viikkoja, jopa kuukausia. Kun koti-ikävä iski, teki mieli oman maakunnan ruokia.
Ranskalainen keittiö oli pitkään ykkönen, mutta sittemmin se on menettänyt asemiaan saadakseen sen ehkä taas takaisin. Lue Eero Iloniemen ensimmäinen osa sarjasta Ruokakulttuurien geopolitiikkaa Verkkouutisten PLUS-palvelusta ilmaiseksi kirjautumalla.
