Verkkouutiset

Näin pientalosta tehdään energiatehokas

Tehokkaimpaan A-energialuokkaan yltää uusista taloista vain noin 16 prosenttia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Energiatehokkaalle pientalolle ei ole valtion asiantuntijayhtiö Motivan mukaan yhtä mallia tai reseptiä. A-energialuokan lähes nollaenergiatalo syntyy monen tekijän summana.

Rakentajan tekemät päätökset ja valinnat vaikuttavat Motivan mukaan merkittävästi siihen, kuinka paljon energiaa ja missä muodossa talo kuluttaa. Rakenteellinen energiatehokkuus saavutetaan paksummilla eristekerroksilla ja tiiviillä vaipalla.

Eristeiden osalta valinnat tehdään talon suunnitteluvaiheessa, mutta Motiva muistutttaa tiedotteessaan, että ilmatiiveyteen voidaan vaikuttaa paljon vielä myöhemminkin.

Esimerkkejä siitä, millä valinnoilla pientalon rakentaja voi pitää tulevan kodin energialaskun kurissa ja rakentaa energiatehokkaimman A-energialuokan talon, löytyy Motivan ylläpitämästä Energiatehokaskoti.fi -palvelusta.

Motivan koordinoima Energiatehokas koti -hanke on poiminut Tuusulan eilen maanantaina avatuilta asuntomessuilta kohteita, joita seurataan kaksi vuotta. Rakentamisen aikaisista kokemuksista ja tehdyistä valinnoista kertovat rakennuttajat, ja kun taloon messujen jälkeen muutetaan, seurataan järjestelmien toimintaa ja energiankulutusta tarkasti.

Hankkeen tavoitteena on tuoda esille, miten suunnittelu- ja rakennusvaiheessa tehdyt valinnat toimivat käytännössä ja saavuttavatko talot niille asetetut energiatehokkuustavoitteet.

Suomessa on viime vuosina rakennettu noin 7000-8000 pientaloa vuosittain. Näistä energiatehokkuudeltaan vähiten energiaa kuluttavaan A-energialuokkaan yltää Motivan mukaan noin 16 prosenttia. B-energialuokkaa on kaikista uusista pientaloista noin 80 prosenttia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)