Verkkouutiset

Näin pääsykoejärjestelmä muuttuu vuonna 2020

Tulevaisuudessa yhä useampi pääsee korkeakouluihin ilman pääsykoetta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Korkeakoulujen yhteispistemalli poistuu vuonna 2020. Sen myötä perinteinen pääsykoemalli alkaa hävitä ja tilalle tulee ylioppilaskokeiden perusteella määräytyvä todistusvalinta, kertoo Opintopolku.

Uudistuksen tavoitteena on, että jatkossa vähintään puolet opiskelijoista valittaisiin pelkän todistuksen perusteella. Pääsykoe ei olisi enää pakollinen, vaan hakuvaiheessa painotetetaan ylioppilaskokeen painoarvoa.

Yliopistoon on mahdollista kuitenkin päästä myös pääsykokeiden kautta, mikäli ylioppilastodistukseen pisteet eivät riitä.

Eri koulutukset voivat tulevaisuudessa painottaa todistusvalinnassa käytettävien ylioppilastutkintoaineiden pistemäärää eri lailla. Kaikissa koulutuksissa annetaan pisteitä äidinkielestä, jonka lisäksi pisteytettäväksi voidaan määritellä matematiikka sekä yksi tai useampi reaaliaine tai kieli.

Koulutus määrittelee itse, mistä aineista pisteitä annetaan. Jos hakijalla ei ole arvosanaa kaikissa koulutuksen edellyttämissä aineissa, hän ei saa niistä pisteitä. Koulutukset voivat asettaa myös kunnysehtoja.

Jos esimerkiksi koulutuksen kynnysehtona on kemiasta arvosana M, on hakijan kirjoitettava kemia vähintään arvosanalla M. Muuten hän ei voi tulla hyväksytyksi koulutukseen.

Koskee myös ammattikorkeakouluja

Viime vuonna ammattikorkeakouluihin valittiin pelkän pääsykokeen perusteella noin 70 prosenttia, kun vastaava luku yliopistoissa oli 35 prosenttia. Yhteispistemallia on hyödynnetty vain 17 prosentissa kaikista Suomen ammattikorkeakouluista.

Todistusvalinnan myötä myös ammatillisen perustutkinnon ja ylioppilastutkinnon arvosanojen pisteyttäminen yhdistetään todistusvalinnaksi. Uudistuksen tarkoituksena on madaltaa kynnystä korkeakoulututkintoon.

Koulutuskohtaiset pistetaulukot löytyvät Opintopolun sivulta. Taulukkoihin on myös koottu koulutuskohtaisesti todistusvalinnan kautta valittavien opiskelijoiden määrä vuonna 2020.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)