Verkkouutiset

Näin lennokki tuhoaa matkustajakoneen siiven

Tutkijan mukaan on vain ajan kysymys, milloin lennokki aiheuttaa vakavia vaurioita matkustajakoneelle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltalainen tutkijaryhmä on tehnyt hyytävän kokeen, jonka tarkoituksena oli selvittää lennokin ja lentokoneen yhteentörmäyksen vaikutuksia.

Perinteisesti on oletettu, että suuremmat lentokoneet selviäisivät mahdollisista osumista jo pelkästään oman massansa avulla. Esimerkiksi viime vuonna Yhdysvaltain armeijan Blackhawk-sotilashelikopteri törmäsi kesken lentonsa neliroottoriseen lennokkiin. Lennokki tuhoutui kokonaan, mutta helikopteri kärsi vain pieniä vaurioita.

Ohion osavaltiossa sijaitsevan Daytonin yliopiston kokeessa selvisi, että yhteentörmäyksen seuraukset voivat olla katastrofaaliset myös matkustajalentokoneille.

Koetilanteessa pieni lennokki törmäytettiin 383 kilometrin tuntivauhdilla Mooney M20 -potkurikoneen siipeen.

Vajaan kilogramman painoinen DJI Phantom 2 -lennokki ei hajonnut kappaleiksi törmäyksessä, vaan työntyi syvälle siiven rakenteiden sisälle. Siiven etupintaan repeytyi mittava aukko.

– Lennokki hajosi, mutta sen energia ja massa riittivät silti merkittävien vaurioiden aiheuttamiseen, tutkija Kevin Poormon sanoo.

Poormonin tutkijaryhmä on tehnyt lintujen törmäystestejä jo yli 40 vuoden ajan. Hänen mukaansa on vain ajan kysymys, milloin lennokki aiheuttaa vakavia vaurioita matkustajalentokoneelle.

– Lennokit muistuttavat painoltaan monia lintulajeja, joten olemme seuranneet huolestuneina läheltä piti -tilanteiden yleistymistä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)