Verkkouutiset

Näin korona vaikutti häätöihin

Viime vuonna ulosottovelallisia oli noin 568 000, missä oli kasvua noin prosentin verran.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koronaviruksen vaikutus näkyi konkreettisesti Ulosottolaitoksen toimittamissa häädöissä ja realisoinneissa. Ulosottovelallisten määrä pysyi edellisvuotta matalammalla tasolla vielä vuoden puoliväliin saakka, mutta kääntyi sen jälkeen kasvuun.

Vuonna 2020 velallisista luonnollisia henkilöitä oli hieman yli 516 000, missä on kasvua edellisvuoteen verrattuna lähes kaksi prosenttia. Oikeushenkilöitä, kuten yrityksiä ja yhteisöjä, oli noin 51 700. Lukumäärä laski edellisvuoteen verrattuna kuusi prosenttia.

Ulosottoon saapui vuonna 2020 yli kolme miljoonaa asiaa, missä on kasvua edellisvuodesta yli 10 prosenttia. Vireille tulleiden asiamäärien kasvuun vaikutti kuitenkin osittain vuonna 2019 aikaistunut veronpalautusajankohta, jonka takia asioita tuli vireille vuonna 2019 tavallista vähemmän. Vireille tulleista asioista veroja ja muita julkisoikeudellisia saatavia oli yli 60 prosenttia.

Ulosoton perintätulos oli vuonna 2020 yhteensä 1,157 miljardia euroa, missä on kasvua edellisvuoteen noin 2,5 prosenttia. Perintätuloksesta kertyi valtiolle veroina ja muina julkisina maksuina yli 400 miljoonaa euroa. Loput tilitettiin muille velkojille.

Lisäksi velallisilta ja velkojilta perittiin valtiolle ulosottolaitoksen käyttömaksuina hieman yli 84 miljoonaa euroa.

– Covid-19-pandemian aiheuttamat talousongelmat eivät vielä vuonna 2020 näkyneet erityisemmin ulosoton tilastoluvuissa. Talousongelmat näkyvät ulosottotoiminnassa viiveellä. Ulosottomenettely on pääosin toiminut etätyönä ja sähköisin menetelmin. Toiminnan tuloksellisuus on pysynyt olosuhteisiin nähden hyvänä, toteaa valtakunnanvouti Juhani Toukola tiedotteessa.

Koronavuodella vaikutusta toimenpiteisiin

Eduskunta sääti huhtikuussa 2020 lain, joka lisäsi joustoa ulosottomenettelyssä, mikäli velallisen väliaikainen maksuvaikeus on johtunut Covid-19-epidemiasta tai siitä johtuvista poikkeusoloista. Määräaikaisen lain voimassaoloa on jatkettu 30.4.2021 asti.

Koronavuoden mukanaan tuomat rajoitukset näkyivät vuonna 2020 muun muassa toteutuneiden ulosottomyyntien odotettuna laskuna. Ulosmitatun omaisuuden myyntejä toteutui vuonna 2020 yhteensä noin 3 300 kappaletta, missä on laskua edellisvuoteen noin kuusi prosenttia.

Myös vireille tulleiden ja toimitettujen häätöjen määrät laskivat. Koko maassa tuli vireille vuonna 2020 hieman yli 6 400 häätöä (laskua 7,7 prosenttia) ja niitä toimitettiin 3 600 kappaletta (-6,2 prosenttia).

– Väliaikainen lainsäädäntö on antanut hieman lisää työkaluja velallisten vaikeuksien huomioon ottamiseen. Toisaalta tekemättömät toimenpiteet saattavat aiheuttaa asioiden ruuhkautumista myöhemmin, Toukola kertoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)