Verkkouutiset

Näin Konecranes ja Cargotec perustelevat yhdistymistään

Tulevan yhtiön liikevaihdoksi arvioidaan noin seitsemän miljardia ja liikevoitoksi yli puoli miljardia euroa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Nostolaitevalmistaja Konecranes ja lastinkäsittelylaitteita valmistava Cargotec kertoivat torstaina hallitustensa sopineen yhtiöiden yhdistämisestä.

Konecranesin hallituksen puheenjohtaja Christoph Vitzthumin mukaan yhdistyessään Konecranes ja Cargotec muodostavat yhtiön, joka on selvästi osiensa summaa suurempi.

– Konecranes ja Cargotec omistavat ikonisia teknologiabrändejä, niillä on vahva innovaatiokyky ja osaavia ihmisiä, ja ne panostavat kestävään kehitykseen, hän toteaa yhtiöiden pörssitiedotteessa.

Cargotecin hallituksen puheenjohtaja Ilkka Herlin puolestaan muistuttaa, että vastuullisuus on ollut Cargotecilla tärkeässä roolissa yhtiön perustamisesta lähtien.

– Sulautumisen ansiosta nousemme kestävien materiaalivirtojen maailmanlaajuiseksi johtajaksi. Asiakkaamme tarvitsevat yhä enemmän ympäristöystävällisiä ratkaisuja. Yhdessä pystymme ratkaisemaan asiakkaiden haasteita paremmin, hän kertoo.

Yhtiö tavoittelee alustavasti yli 10 prosentin vertailukelpoista liikevoittoa. Tavoitteen saavuttamista tukevat Konecranesin ja Cargotecin mukaan arviolta noin 100 miljoonan euron vuotuiset synergiaedut.

Suuryhtiö syntyy

Tulevan yhtiön yhteenlaskettu liikevaihto arvioidaan viime tilikauden perusteella noin seitsemäksi miljardiksi euroksi ja vertailukelpoinen liikevoitto noin 565 miljoonaksi euroksi. Konecranesillä ja Cargotecilla oli kesäkuun lopulla yhteensä noin 29 400 työntekijää yli 50 maassa.

Tulevan yhtiön nimi ja pääkonttorin sijainti kerrotaan myöhemmin. Yhtiön hallitukseen ehdotetaan yhtä monta jäsentä kummankin yhtiön hallituksesta. Hallituksen puheenjohtajaksi ehdotetaan Vitzthumia. Toimitusjohtaja nimitetään ja julkistetaan myöhemmin.

Tarkoitus on, että Konecranesin ja Cargotecin osakkeenomistajat omistaisivat tulevan yhtiön puoliksi.

Yhdistyminen edellyttää vielä yhtiökokousten ja kilpailuviranomaisten hyväksyntää. Täytäntöönpanon odotetaan tapahtuvan ensi vuoden loka-joulukuussa.

Tieto yhdistymissopimuksesta otettiin markkinoilla innostuneesti vastaan. Torstaina iltapäivällä Cargotecin kurssi oli pörssissä 25 prosentin ja Konecranesin 17 prosentin nousussa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)