Verkkouutiset

Näin Kiina käy kasvavaa rajahäirintäsotaa Japania vastaan

Ilma- ja merivoimin tapahtuva häirintä on yli satakertaistunut vuosikymmenen aikana.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kiina on lisännyt merkittävästi läsnäoloaan asumattomien Senkaku-saarien läheisyydessä, kertoo The South China Morning Post. Saaret ovat Japanin hallinnassa, mutta Kiina katsoo omistusoikeuden kuuluvan itselleen.

Osana strategiaansa Kiina onkin alkanut tehdä kasvavaa rajahäirintää alueella. Kun vuosien 2008 ja 2012 välillä Kiinan rajavartioston alukset liikkuivat aluevesien läheisyydessä alle kymmenen kertaa vuodessa, nousivat määrät huomattavasti Japanin kansallistettua saaret 2012 syyskuussa. Vuosien 2013 ja 2018 välisenä aikana vesillä liikkui jo keskimäärin 720 kiinalaisalusta vuodessa.

Vuonna 2020 kiinalaisia rajavartioaluksia liikkui lähivesillä jo 1157 kertaa. Samaan aikaan Japanin ilmavoimat ovat vastanneet vuodessa 638 kertaaa sotilaslentokoneen lähestymiseen alueen läheisyydessä.

– Joka ikinen päivä kiinalaiset rajavartioalukset yrittävät ylittää aluevesiemme rajan, Japanin puolustusministeri Yasuhide Nakayama luonnehti tilannetta joulukuussa.

Asiantuntijoiden mukaan jatkuva paine on heikentänyt Japanin mahdollisuuksia tavanomaisiin operaatioihin, sillä lentäjät väsyvät ja koneiden tarvitsema jatkuva huolto vaatii rahaa. Tarkoituksena vaikuttaa olevan Japanin väsyttäminen niin, että maa myöntyisi ilman taistelua. Resurssit ovat Kiinan puolella.

– Japani ei voi vastata Kiinalle lentokone lentokoneelta tai alus alukselta. Maa tulee olemaan lopen uupunut, jos se yrittää tehdä niin, sanoo Kiinaan erikoistunut kansainvälisen turvallisuuden tutkija Timothy Heath.

Hänen mukaansa strategia voi kuitenkin epäonnistua, jos Japani ja Yhdysvallat vastaavat lisääntyneeseen paineeseen lisäämällä yhteistyötään Senkaku-saarten läheisyydessä, mikä nostaisi riskiä konfliktille jota kukaan ei halua.

– Vahingot Kiinan ja Japanin välisille suhteille voisivat tehdä Japanista vihollisen ja heikentää Kiinan turvallisuustilannetta yleisemmin vähemmän vakaaksi.

 

 

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)