Verkkouutiset

Näin Israel onnistui tekemään rokoteihmeen

Maan väestöstä koronarokotettiin kuukaudessa joka neljäs.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Israel on onnistunut antamaan koronarokotteen 2,2 miljoonalle ihmiselle eli 25 prosentille maan väestöstä, vain kuukausi rokotusten 17. joulukuuta tapahtuneen aloittamisen jälkeen. Uusintarokotuksenkin on saanut 422 000 ihmistä eli viisi prosenttia. Nopean rokotustahdin takana ovat tehokas rokotussuunnitelma ja onnistuneet sopimukset lääkeyhtiöiden kanssa.

Kun rokotukset alkoivat, Israelin terveydenhuoltojärjestelmä oli valmistautunut jo kuukausien ajan. Tiedot rokotetuista kirjattiin maan digitaaliseen potilastietokantaan, josta selviävät muun muassa potilaan terveystiedot, rokotehistoria ja lääkereseptit. Rokotuskeskuksia perustettiin ympäri maata. Vapaaehtoiset hoitajat olivat valmiita käyttämään vapaa-aikaansa rokottaakseen ihmisiä.

– Solidaarisuus ja tunne siitä, että olemme kaikki samassa tilanteessa, on edesauttanut Israelin rokotekampanjan nopeutta, kommentoi Tel Avivin Ichilov-sairaalassa työskentelevä sairaanhoitaja Politicossa.

Nopeaa rokotustahtia on edistänyt israelilaisten innokkuus saada koronarokote. Kun rokotuskeskuksissa jää päivittäin jäljelle ylimääräisiä rokotteita, tarjotaan nämä päivän päätteeksi nuoremmille ei-riskiryhmäläisille. Virallisesti nyt aletaan rokottaa kaikkia yli 40-vuotiaita.

Tehokas terveydenhoitojärjestelmä ei kuitenkaan riitä, jos ei ole tarpeeksi rokotteita. Israelin hallitus onnistui neuvottelemaan rokotevalmistaja Pfizerin kanssa sopimuksen, jossa Israel saa nopealla aikataululla 10 miljoonaa rokotetta vastineeksi rokotettavien terveystiedoista sekä rokotteen tehokkuudesta ja sivuvaikutuksista. Viikottain maahan tulee 400 000-700 000 annosta. iedot luovutetaan Pfizerille ja WHO:lle anonymisoituina.

Kymmenen miljoonaa rokoteannosta on Pfizerille pieni määrä, sillä yhtiö aikoo toimittaa kuluvan vuoden aikana lähes 1,3 miljardia rokoteannosta. Sen sijaan Israelin massiivisesta rokotekampanjasta saatava data on yritykselle kultaakin kalliimpaa.

Israelin terveysministeri Yuli Edelsteinin mukaan Israelin hallitus onnistui vakuuttamaan Pfizerin lähettämään valmiina olevat rokotteensa Israeliin juuri tällä argumentilla.

– Kerroimme heille, että jos annatte rokotteet ensimmäiseksi meille, tiedämme pian kuinka jakaa ne mahdollisimman tehokkaasti. Näin myös tapahtui, Edelstein kertoo.

Edelsteinin mukaan hallitus valmistui rokotesopimuksiin ajoissa, allekirjoitti ne heti ensimmäisen mahdollisuuden tullen ja lupasi lääkeyhtiöille dataa mahdollisimman pian. Edelstein kuvaa tilannetta ”win-win -tilanteeksi”.

Rokotteen saatavuutta auttoi todennäköisesti myös korkea hinta. Maa maksoi yhdestä Pfizerin rokotteesta lähes 39 euroa, joka on yli kolme kertaa enemmän kuin EU:n rokotesopimuksessa mainittu hinta.

Israel aikoo tulevina viikkoina nopeuttaa rokotusoperaatiota entisestään. Tavoitteena on, että Paluu elämään -kampanjassa rokotuksia annettaisiin päivittäin jopa 250 000.

LUE MYÖS:
Israelin valtava hanke – koronasta yritetään nopeasti eroon (VU 27.12.2020)
Pääministeri soitti Pfizerin johtajalle 17 kertaa – rokotteet saatiin (VU 11.1.2021)

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)