Verkkouutiset

Näin henkilötunnuksen uudistamista perustellaan

Uusiminen on herättänyt keskustelua miljardiluokan hinnasta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hallitus kaavailee, että vuodesta 2027 alkaen Suomessa otettaisiin käyttöön uudenmuotoinen henkilötunnus. Henkilötunnuksesta ei enää kävisi ilmi ikä, syntymäaika, sukupuoli tai muuta henkilöön liittyvää tietoa.

Valtiovarainministeriön lainsäädäntöneuvos, yksikön päällikkö Sami Kivivasaran mukaan henkilötunnuksen uudistamiseksi tehdyn ehdotuksen tavoitteena on varmistaa henkilötunnusten riittävyys, mahdollistaa pysyvä yksilöivä tunnus kaikille Suomessa asioiville sekä turvata yksilöiden oikeuksien toteutuminen digitalisoituvassa yhteiskunnassa mahdollisimman hyvin.

Kivivasara toteaa kolumnissaan, että nykyinen henkilötunnusjärjestelmä luotiin 1960-luvulla keinoksi yksilöidä kansalaiset tarkemmin kuin nimi.

– Henkilötunnuksen käyttö tunnistamiseen on johtanut myös siihen, että tunnuksesta on tavallaan tullut osa meidän jokaisen identiteettiämme. Entistä enemmän tunnuksen laaja, myös sen varsinaista tarkoitusta vastaamaton käyttö, on johtanut identiteettivarkauksiin ja petoksien apuvälineeksi, hän kirjoittaa.

Henkilötunnuksia on riitettävä jokaiselle Suomessa syntyvälle henkilölle ja jokaiselle Suomeen maahan muuttavalle. Kahdelle henkilölle ei voi antaa samaa tunnusta.

Nykymuotoinen henkilötunnus muodostuu siten, että ensiksi on syntymäaika kaksinumeroisina lukuina, jonka jälkeen tulee sen vuosisadan tunnus, jolloin henkilö on syntynyt. Sen jälkeen tulee kolminumeroinen tarkistusnumero, jolla samana päivänä syntyneet yksilöidään. Viimeisenä henkilötunnuksessa on tarkistusmerkki.

Kivivasaran mukaan tarkistusnumeroja on nykyisillä käsittelytavoilla kullekin päivälle yhteensä 900, joista puolet naisille ja puolet miehille tarkoitettuja.

– Eri vuosisadoilla syntyneille ei voida antaa samoja tarkistusnumeroita. Ellei tunnukselle tai sen hallintatavoille tehdä mitään, jo lähivuosina voi tulla päiviä, joille pitäisi rekisteröidä syntyneeksi enemmän henkilöitä kuin tunnuksissa on varaa.

Henkilötunnuksen riittävyyttä voidaan lisätä useilla keinoilla, jotka kaikki aiheuttavat muutoksia myös tietojärjestelmiin, Kivivasara toteaa.

Hänen mukaansa henkilötunnuksen sukupuoliriippuvuudesta luopuminen lisää mahdollisuutta antaa miehille aiemmin naisille tarkoitettuja tunnuksia ja toisin päin.

– Merkkien antoalue voisi olla kullekin vuosisadalle omansa, jolloin yhdelle päivälle käytössä olevien tarkistusnumeroiden määrä lisääntyy. Tarkistusnumeroon voidaan lisätä numeroiden tilalle kirjaimia, jotka huomioidaan tarkistusmerkin laskentasäännöissä erikseen määriteltynä numerona. Lainsäädäntöä voitaisiin muuttaa siten, että syntymäajaksi voitaisiin päällekkäisissä tilanteissa antaa henkilölle esimerkiksi viereinen päivä.

Kivivasaran mukaan henkilötunnuksen sitominen syntymäpäivään ja sukupuoleen johtaa siihen, että näiden tietojen muuttaminen muuttaa myös henkilötunnuksen.

– Nykyiseen henkilötunnukseen sisältävien henkilöön liittyvien tietojen käsittely voi olla tarpeetonta. Henkilötietojen tarpeeton käsittely on tietosuojasääntelyn vastaista. Ikää koskeva tieto voi joissain tapauksissa johtaa ikäsyrjintään. Sukupuolta koskeva tieto puolestaan voi aiheuttaa ongelmatilanteita niille, joiden ulkoinen olemus tai oma tuntemus ei vastaa virallista sukupuolta, tai he ovat vaihtaneet sukupuolta.

Kivivasara toteaa, että meistä kukin voi ja saa olla sitä mieltä, ettei minua itseäni haittaa se, että sukupuoleni ja tarkka ikäni on tiedossa kaikilla, jotka henkilötunnustani tavalla tai toisella käsittelevät.

– Lainsäädännön ja henkilötietojen käsittelyn yleisten menettelyjen pitää kuitenkin toteuttaa yhdenvertaisesti kaikkien oikeuksia. Koska henkilötunnus on niin laajasti yhteiskunnassamme käytössä, on myös yksityisyyttä mahdollisesti loukkaavat tilanteet lukuisia, Kivivasara kirjoittaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)