Verkkouutiset

Koronahamstraus – näin hallitus varoittaa

Pääministerin mukaan 'epäselvä tilanne jättää paljon tilaa spekulaatioille ja epävarmuudelle'.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnan täysistunnossa kuultiin torstaina kyselytunnin sijasta pääministerin ilmoitus Suomen varautumisesta koronaviruksen mahdolliseen leviämiseen.

Pääministeri Sanna Marinin puheessa käsiteltiin myös arkisia asioita:

– Epidemian leviämistä ja tartuntariskiä voidaan myös vähentää melko yksinkertaisin toimin. Viranomaiset suosittavat huolellista käsi- ja yskimishygieniaa pienentämään paitsi omaa, myös muiden tartuntariskiä, Sanna Marin totesi.

Pääministerin mukaan ”talouden näkökulmasta haasteita aiheuttavat julkisessa keskustelussa tapahtuvat ylilyönnit, joista Maailman terveysjärjestökin on käyttänyt ilmaisua infodemia. Se tarkoittaa tilannetta, jossa väärä tieto ja epävarmuus leviävät itse epidemiaa nopeammin”.

– Epäselvä tilanne jättää paljon tilaa spekulaatioille ja epävarmuudelle, mikä heikentää kansalaisten ja yritysten luottamusta markkinoihin ja on epäedullista talouden kehitykselle.

– Tämä voi näkyä esimerkiksi hankintojen ja investointien lykkäämisenä ja toisaalta esimerkiksi päivittäistavaroiden liiallisena hankkimisena, vaikka tuotteiden saatavuuden suhteen ei olisikaan mitään ongelmia tiedossa. Tämän ehkäisemiseksi on tärkeää käydä keskustelua faktapohjaisesti, avoimesti ja liioittelematta, Sanna Marin totesi hamstrauksesta.

Hänen mukaansa ”epidemian ehkäisy ja hallinta onnistuvat kaikkein parhaiten nojaamalla tutkittuun tietoon, luottamalla asiantuntijoihin ja huolellisesti noudattamalla annettuja ohjeita”.

– Uuden virustaudin leviäminen on asetettava myös oikeaan mittakaavaan. Tavalliseen kausi-influenssaan sairastuu Suomessa vuosittain noin visi prosenttia aikuisista ja kymmenen prosenttia lapsista. Koronavirusinfektiotapauksia on varmistettu selvästi vähemmän. Epidemian keskusalueella Hubeissakin vain noin 0,1 prosenttia väestöstä on sairastunut koronavirukseen, Marin sanoi.

Pääministerin mukaan ”terveydenhuollon viranomaiset ovat seuranneet koronaviruksen leviämistä siitä lähtien, kun ensimmäiset tiedot uudesta viruksesta tulivat julki. Terveydenhuollon puolella koordinoitua seurantaa ja valmistautumista on tehty jo yli puolitoista kuukautta. Valtioneuvoston tilannekeskus on seurannut tilannetta päivittäin ja asiaa on käsitelty myös useita kertoja ministeriöiden valmiuspäällikkökokouksissa ja kansliapäällikkökokouksissa”.

– Haluamme rauhoittaa ihmisten mieliä ja mahdollisia huolia koronavirukseen liittyen. Siksi olemme myös halunneet laajasti kertoa tilanteesta ja Suomen varautumisesta. Tärkeää on, että varaudumme huolellisesti, mutta samaan aikaan vältämme ylimitoitettuja toimia, joista olisi yhteiskunnalle enemmän haittaa kuin hyötyä. Hallitus toimii tässäkin kysymyksessä vastuullisesti ja oikeaan ja ajantasaiseen tietoon nojaten.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)