Verkkouutiset

Näin Antti Rinne selittää lobbareiden valintaa neuvottelijoiksi

Puolueiden edustajina hallitusneuvotteluissa on muun muassa edunvalvontajärjestöissä työskenteleviä ihmisiä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hallitusneuvotteluiden vetäjältä Antti Rinteeltä (sd.) kysyttiin tänään, olivatko puolueet sopineet, että neuvotteluihin ei oteta lobbareita.

Rinne vastasi, ettei hän tarkkaan tiedä muiden puolueiden neuvottelijoita, mutta lähtökohtana on ollut se, että jokaisella puolueella on kaksi edustajaa neuvottelupöydässä ja teknisiä sihteereitä.
.
– Tänne ovat puolueet nimenneet edustajansa ja puolueet arvioivat itse, ketä he valitsevat edustajakseen neuvottelupöytään. Täällä ei tule juoksemaan lobbareita neuvottelujen aikana muutoin kuin neuvotteluryhmien pyynnöstä, Antti Rinne sanoi saapuessaan Säätytalolle.

Puolueiden edustajina neuvotteluryhmissä on kuitenkin edunvalvontajärjestöissä ja vaikuttajaviestintätoimistoissa työskenteleviä ihmisiä.

SDP:tä EU-politiikka-neuvotteluryhmässä edustava Pilvi-Elina Kupias työskentelee EU-edunvalvontaan erikoistuneessa Aulassa. Vasemmistoliittoa samassa ryhmässä edustaa SAK:n kansainvälisten asioiden päällikkö Pekka Ristelä ja Eläkeläiset ry:n toiminnanjohtaja Jan Koskimies, joka on aiemmin toiminut rauhanjärjestö Sadankomitean pääsihteerinä.

Oikeusvaltion kehittäminen -ryhmässä SDP:tä edustaa vaikuttajaviestintätoimisto Rud Pedersenillä työskentelevä analyytikko Matias Mäkynen.

Elinvoimainen Suomi -ryhmässä SDP:n edustajana on Teknologiateollisuuden innovaatioasioiden päällikkö, toimitusjohtajan neuvonantaja Tino Aalto.

Maatalous-ryhmässä RKP:tä edustavat MTK:n ruotsinkielisen sisarjärjestön Svenska lantbruksproducenternas centralförbundin toiminnanjohtaja Jonas Laxåback ja SLC Nylandin hallituksen puheenjohtaja Thomas Antas.

Luottamuksen ja tasa-arvoisten työmarkkinoiden Suomi -ryhmässä SDP:tä edustaa SAK:n työ ja turva -osaston johtaja Saana Siekkinen. Vasemmistoliittoa edustavat hyvinvointialojen ammattiliitto JHL:n toimialajohtaja Teija Asara-Laaksonen ja SAK:n lakimies Anu Tuija-Lehto. Vihreitä edustaa vaikuttajaviestintätoimisto Miltton Networksin osakas Elina Moisio. Ryhmän sihteerinä työskentelee SDP:tä edustava Sivistystyönantajien elinkeinopoliittinen asiantuntija Jussi-Pekka Rode.

Kestävän talouden Suomi -ryhmässä vasemmistoliittoa edustaa SAK:n ekonomisti Patrizio Lainá. RKP:tä edustaa Stiftelsen för kultur- och utbildningsinvesteringar-säätiön johtaja Johan Johansson. Säätiö tekee kiinteistöinvestointeja edistäkseen ruotsinkielistä opetusta ja kulttuuria.

Veropolitiikka-ryhmässä vihreitä edustaa Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki.

Oikeudenmukainen, yhdenvertainen ja mukaan ottava Suomi -ryhmässä SDP:tä edustaa ammattijärjestö Talentian erityisasiantuntija Laura Lindeberg. Vasemmistoliittoa edustaa sosiaali- ja terveyspolitiikan emeritusprofessori Juhani Lehto.

Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoasiat -ryhmässä vasemmistoliittoa edustaa JHL:n sopimustoimitsija Laura Tuominen. RKP:ta edustaa Folkhälsanin toimitusjohtaja Georg Henrik Wrede. Folkhälsan muun muasa tuottaa sosiaali- ja terveyspalveluja.

Poliittisessa asiantuntijaryhmässä SDP:tä edustavat ammattiliitto Pron elinkeino- ja ympäristöpoliittinen asiantuntija Henrik Haapajärvi ja JHL:n suunnittelupäällikkö Vesa Mauriala. RKP:n edustajana on Rud Pedersenin osakas Marcus Rantala.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)