Verkkouutiset

Näiden viiden alan ennustetaan kasvavan

VTT-johtajan mukaan Suomella on mahdollisuus nousta teknologiassa kärkimaaksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Teknologian tutkimuskeskus VTT on listannut Suomen tulevaisuuden ”viisi eksponentiaalisen toivon alaa”, joiden uskotaan luovan työpaikkoja, parantavan kilpailukykyä ja tukea kestävää kasvua.

Alat ovat järjestyksessä biotekninen ruoantuotanto, kvanttiteknologia, pienet ydinreaktorit, muovin kemiallinen kierrätys ja materiaalien käytön optimointi.

– Eksponentiaalinen tarkoittaa, että toimiala mahdollistaa perustavanlaatuisen muutoksen ja eksponentiaalisen kasvun. Ala perustuu teknologioihin, jotka muuttavat systeemejä toisiksi ja tuottavat sitä kautta aitoja tuottavuus- ja kestävyysloikkia, VTT:n Antti Vasara sanoo.

Esimerkiksi bioteknisen ruoantuotannon uskotaan ratkaisevan nälänhätään liittyviä ongelmia ja mullistamaan ruokajärjestelmän pysyvästi. Siinä eläinten kasvatus ja peltojen viljely voitaisiin muuttaa kasvattamalla ruokaa solutehtaissa. Vasaran mukaan alassa on potentiaalia, ja moni asia on vielä tutkimatta.

Suomalaisilla on hänen mukaansa erinomaiset teknologiataidot ja innovaatioita omaksutaan nopeasti. Nämä tekevät Vasaran mielestä Suomesta koulutuksen suurvallan.

– Pienessä maassa resurssit ovat rajalliset, ja ainoa väylä työn tuottavuuden nousuun ja kestävään kasvuun tulee innovaatioiden ja osaamisen kautta. Meidän tulee keskittää voimamme tiettyihin uusiin, eksponentiaalisen muutoksen mahdollistaviin aloihin, joissa juuri meillä on mahdollisuus menestyä.

Yksityiskohtaiset selitykst kaikkien alojen mahdollisuuksista löytyvät täältä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)