Verkkouutiset

Euroopan tautikeskus ECDC ei suosittele tällä hetkellä matkustamista Suomeen. / LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Näillä Suomen paikkakunnilla on nyt eniten koronaa

Tartuntoja on vahvistettu paljon muun muassa Lahdessa, Karkkilassa, Raumalla ja Keravalla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n mukaan koronavirusepidemia on kiihtynyt lokakuun aikana.

Kahden viikon tartuntojen summa on 7 791 kappaletta, kun luku oli edellisellä aikavälillä 7 159 kappaletta. Sairaalahoitoon joutuneiden määrä on kasvanut 218 potilaaseen, joista tehohoidossa on 33 henkilöä.

Euroopan tautikeskus ECDC:n tilannekartassa Suomi on värjätty punaiseksi, eli epidemiatilanne on muun muassa Ruotsia, Ranskaa ja Italiaa heikompi.

Viimeisen viikon osalta viruksen ilmaantuvuusluku on ollut yli 50 yhteensä 88 kunnassa. Viime viikolla kyseisiä kuntia oli 83 ja sitä edellisellä viikolla 76.

Listan kärjessä ovat Luoto, Uurainen, Hankasalmi, Karkkila, Laukaa ja Pedersöre. Suuremmista paikkakunnista virusta on ollut liikkeellä paljon Lahdessa, Raumalla, Keravalla, Kokkolassa, Jyväskylässä, Forssassa ja Vantaalla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)