X
SULJE MAINOS
Koronatestinäytteitä käsitellään Texasissa. / LEHTIKUVA / Getty Images / AFP / Go Nakamura

Nähdäänkö Intian kaltainen massainfektio?

Tutkija varoittaa deltamuunnoksen nopeasta leviämisestä.

Tartuntakäyrät ovat olleet viime viikkoina lähes pystysuorassa nousussa Yhdysvaltain eteläosassa, jossa rokotuskattavuus on jäänyt jälkeen maan keskiarvosta.

Epidemiologi Eric Feigl-Ding huomauttaa, että tilannetta voi olla vaikea saada hallintaan ilman uusia rajoitustoimia.

– Kaikki riippuu nyt maskeista, ilmanvaihdosta ja ilmanpuhdistuksesta, Feigl-Ding kirjoittaa Twitterissä.

Terveysviranomaiset ovat huolestuneet rokotustahdin hyytymisestä Yhdysvalloissa. Tähän mennessä vasta 49 prosenttia väestöstä on saanut täyden suojan eli kaksi annosta.

Haasteena on, että deltamuunnoksen tartuttavuus on huomattavasti alkuperäistä viruskantaa korkeampi. Epidemia voi pahimmillaan jatkaa leviämistä.

Feigl-Ding viittaa Israelin terveysministeriön julkaisemiin tietoihin, joiden mukaan Pfizerin rokote suojaisi vain 39-prosenttisesti infektioilta ja 40,5-prosenttisesti oireelliselta taudinkuvalta. Sairaalahoidoa vaativan taudinkuvan suhteen teho on kuitenkin 88-prosenttinen ja tehohoidon osalta 91-prosenttinen.

– Voimme nähdä Intian kaltaisen massainfektioaallon, jonka deltamuunnos siellä aiheutti. Emme todellakaan haluaisi joutua tähän helvetilliseen tilanteeseen. Tarvitsemme nopeita toimia, Eric Feigl-Ding toteaa.

Uusien ja vielä vaarallisempien virusmuunnosten mahdollisuus kasvaa, jos virus jatkaa leviämistään väestössä.

– Jos joskus näemme muunnoksen, jonka R-luku on 12… sitten olemme ehkä mennyttä. Tämä on epidemiologista matematiikkaa, Feigl-Ding jatkaa.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt