Verkkouutiset

”Naakatkin nauraa – hyvin sopivat sosialistit yhteen”

Mia Laihon mukaan yli viikon kestänyt hallituksen puoliväliriihi oli teatteria.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Mia Laihon mielestä hallitusviisikon puoliväliriihessä löytämä ratkaisu jäi torsoksi.

– Miksi käytiin yli viikon #teatteri tällaisen lopputuloksen takia! Velka kasvaa entisestään, verot nousee, ja #työllisyystoimet jäivät tekemättä. Kyllähän tälle jo naakatkin nauraa. Hyvin sopivat sosialistit yhteen, Laiho tviittaa.

Hän on jakanut Twitterissä Helsingin Sanomien artikkelin hallituksen sovun pääkohdista.

Hallitus aikoo ylittää aiemmin sovitut menokehykset vuonna 2022 noin 900 miljoonalla eurolla ja vuonna 2023 noin 500 miljoonalla eurolla.

Valtiovarainministeriö esitti riihen alla menokehyksiin palaamista. Tämäkin johtaisi tulevina vuosina miljardien eurojen lisävelan ottamiseen. Velkaa joudutaan ottamaan vielä enemmän, koska kehykset ylittyvät.

Hallitus aikoo tehdä veronkorotuksia, jotka toisivat valtiolle lisätuloja noin 100–150 miljoonan euron edestä. Yritysverotus ei kiristyisi, eikä todennäköisesti myöskään ansiotuloverotus. Hallitus saattaa tehdä myös veronkevennyksiä.

Menoja on tarkoitus karsia noin 370 miljoonan euron edestä.

Hallituksen on tarkoitus päättää työllisyystoimista runsaan 15 000 lisätyöllisen saamiseksi. Ansiosidonnaisen työttömyysturvan keston tai tason porrastaminen ei etene.

Ensivaiheessa päätettäisiin toimista, jotka tuovat valtiovarainministeriön arvion mukaan runsaat 10 000 lisätyöllistä vuosikymmenen loppuun mennessä. Niistä keskeisin on työllisyyspalveluiden siirtäminen kuntien vastuulle.

Hallitus päättää myöhemmin toimista, jotka vahvistavat julkista taloutta vuosikymmenen loppuun mennessä 110 miljoonalla eurolla. Se edellyttää toimia, jotka tuovat valtiovarainministeriön arvion mukaan noin 5 000 lisätyöllistä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)