Iranin ydintutkimuslaitos Natanzissa. LEHTIKUVA / AFP / Henghameh Fahimi

Myyrät iskivät Iranin tiedusteluun – mistä maasta he tulevat?

Huippututkijan salamurha Teheranissa tapahtui vallankumouskaartin suojelusta huolimatta.

Iranin johtavat turvallisuusviranomaiset ovat syytelleet toisiaan mittavista epäonnistumisista ydintutkija Mohsen Fakhrizadehin salamurhan jälkeen.

Autolla liikkunut Fakhrizadeh surmattiin viime perjantaina keskellä päivää pääkaupunki Teheranissa vallankumouskaartin suojelusta huolimatta.

Entinen puolustusministeri Hossein Dehghan arvioi Iranin valtiollisen television haastattelussa, että ulkovallat ovat onnistuneet tunkeutumaan Iranin turvallisuuspalveluun.

Itse hyökkäyksestä on liikkunut osin ristiriitaisia tietoja. Silminnäkijöiden mukaan ryhmä asemiehiä olisi tulittanut ydintutkijan autoa, mutta Iranin mediassa on myös kerrottu kauko-ohjattavan konekiväärin käytöstä.

CNN:n haastatteleman korkea-arvoisen Yhdysvaltain hallituslähteen mukaan salamurha olisi Israelin toteuttama. Lähde ei ota kantaa siihen, saiko presidentti Donald Trumpin hallinto ennakkotiedon hyökkäysaikeista.

Lähteen mukaan Mohsen Fakhrizadeh oli ollut Israelin kohdelistalla jo pidemmän aikaa. Viisi tunnettua iranilaistutkijaa on surmattu viimeisen vuosikymmenen aikana.

Iranin presidentti Hasan Ruhani vannoi Iranin kostavan tutkijan surman ajallaan mutta painotti, ettei maata saa ajettua ”ansaan” provokatiivisilla toimilla.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt