Verkkouutiset

Antony Blinken. LEHTIKUVA / AFP Brendan Smialowski

Mystinen syndrooma aiheuttaa sekasortoa USA:n ministeriössä

Erikoisten oireiden syyksi on epäilty jonkinlaista mikroaaltoasetta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Havannan syndroomaksi ristitty ilmiö aiheuttaa yhä pelkoa ja sekaannusta Yhdysvaltain ulkoministeriössä. CNN:n haastattelemat virkamiehet pitävät ministeriön ja ulkoministeri Antony Blinkenin toimia asiassa riittämättöminä.

Yhdysvallat on pyrkinyt selvittämään ilmiön alkuperää siitä lähtien, kun erikoisia oireita havaittiin Yhdysvaltain Kuuban Havannan suurlähetystön henkilöstöllä vuonna 2016.

Jopa satojen amerikkalaisten viranomaisten on kerrottu sairastuneen edustustoihin ulkomailla kohdistuneiden mystisten hyökkäysten vuoksi. Uhrien on kerrottu kärsineen iskujen jälkeen esimerkiksi tasapaino-ongelmista ja pahasta unettomuudesta sekä päänsäryistä. Oireita on kuvattu samankaltaisiksi kuin pommeista aivotärähdyksen saaneilla sotilailla.

Ykkösepäiltynä on aiemmin pidetty Venäjää ja oireiden lähteenä jonkinlaista mikroaaltoasetta. Ainakaan julkisuudessa olevien tietojen perusteella iskujen alkuperästä ei kuitenkaan ole mitään varmuutta.

CNN:n haastattelemien diplomaatti- ja tiedustelulähteiden puheissa kuvastuu turhautuminen siihen, miten asiasta on tiedotettu ulkoministeriön sisällä. Joidenkin diplomaattien kerrotaan esimerkiksi kieltäytyneen aiemmin halutuista asemapaikoista Euroopassa ilmiön vuoksi.

Myös joidenkin uhrien kerrotaan olevan käärmeissään ministeriön johdolle.

Ulkoministeriön virkamiesten kerrotaan toivovan tietoja muun muassa siitä, kuinka paljon Havannan syndrooman uhreja kaikkiaan on sekä missä hyökkäyksiä on tapahtunut.

– Emme enimmäkseen tiedä sen enempää, kuin mitä mediassa on. Ihmisten on vaikea tehdä tietoon perustuvia päätöksiä asemapaikoistaan, eräs diplomaatti kommentoi.

Jotkut CNN:n haastattelemat diplomaatit huolivat jopa siitä, onko iskujen takana oleva taho onnistunut valamaan diplomaattikuntaan sellaista pelkoa ja sekaannusta, että sillä on vaikutusta ministeriön kykyyn hoitaa tehtäviään.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)