X
SULJE MAINOS
Ilmailuhallinnon määräys koski Yhdysvaltain länsirannikkoa. / LEHTIKUVA / AFP Chandan Khanna

Mysteeri läntisessä USA:ssa: Miksi koko lentoliikenne pysäytettiin?

Lentäjiä käskettiin laskeutumaan kansallisen turvallisuuden nojalla.

Yhdysvaltain ilmailuhallinto FAA keskeytti maanantai-iltapäivänä tilapäisesti kaiken lentoliikenteen maan länsiosissa ja määräsi ilmassa olevia koneita laskeutumaan. Drive-sivuston mukaan toimenpide oli voimassa 10–20 minuutin ajan ennen sen perumista.

Ihmetystä herätti se, ettei ilmailuhallinto perustellut määräystä millään lailla.

Osa asiantuntijoista arvelee asian liittyvän Pohjois-Korean uusimpaan ballistiseen ohjuskokeeseen. Paikalliset lennonjohtajat ovat huomauttaneet, ettei vastaavaa määräystä ole annettu syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen vuonna 2001.

Sosiaalisessa mediassa julkaistujen radioäänitteiden perusteella lentäjiä oli tiedotettu ”kansalliseen turvallisuuteen liittyvästä tilanteesta”.

Lentoliikennettä koskeva määräys annettiin vain hetki sen jälkeen, kun Pohjois-Korean havaittiin laukaisseen ohjuksen kohti itää. Ballistiseen ohjuslaukaisuun vastaaminen ja sopivien tahojen tiedottaminen on puolustusministeriön alaisen Strategic Command -komentokeskuksen vastuulla. On mahdollista, että ohjuskoe luokiteltiin hetkellisesti Yhdysvaltoja uhkaavaksi hyökkäykseksi.

Pohjois-Amerikan ilmapuolustuskomentokeskus NORAD on kiistänyt antaneensa hälytyksen ohjuslaukauksen johdosta. Ilmailuhallinto FAA julkaisi myöhemmin tiedotteen, jonka mukaan osa länsirannikon lennoista peruutettiin hetkellisesti varotoimenpiteenä. FAA sanoo selvittävänsä tapahtumien kulkua rutiininomaisesti.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt