Päästötavoitteet merkitsevät mitä todennäköisimmin korotuksia polttoaineiden hintoihin. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

”Myrskyvaroitus” hallitukselta: Bensiinilitran vero voi nousta jopa 0,40 euroa

Kansanedustaja Arto Satosen mukaan näin rajut toimet vaikuttaisivat jo työnteon kannustimiin.

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen kaavailemat liikenteen päästöjen vähentämiseen tähtäävät toimet merkitsisivät toteutuessaan kokoomuksen kansanedustaja Arto Satosen mukaan autoilun hinnankorotuksia, joilla olisi erittäin haitalliset alueelliset ja sosiaaliset vaikutukset.

– Joillekin jopa työn tekemisestä tulisi kannattamatonta, jos työmatkan kustannus näin rajusti kasvaa, Arto Satonen kirjoittaa Facebookissa.

Hän viittaa tästä löytyvään Ilta-Sanomien juttuun. Siinä kerrotaan, että hallitus on mahdollisesti julkaisemassa jo huomenna Fossiilittoman liikenteen tiekartta -suunnitelmansa. IS:n mukaan hallituksen ilmasto- ja energiapoliittinen ministeriryhmä linjasi eilen, että suunnitelma voidaan lähettää lausuntokierrokselle. Lehden tietojen perusteella ensimmäisistä suunnitelmaan liittyvistä ”tuista ja kannustimista” aiotaan päättää jo nyt keväällä.

Suunnitelman sisällöstä on tihkunut jo aiemmin tietoja sen valmistelun aikana. Liikenne- ja viestintäministeriön toimittamien vaikutusarviointien pohjalta voidaan päätellä, että tiedossa ei ole vain ”tukia ja kannustimia”. Aiempien tietojen perusteella keskeisenä keinona päästöjen vähentämisessä tulee olemaan ”fossiilisten polttoaineiden hinnoittelun muuttaminen”. Ministeriön julkaisemissa laskelmissa on selvitetty liikenteen päästökauppaa ja jopa 30-40 sentin veronkorotusta fossiilisten polttoaineiden litrahintoihin.

Hallituksen liikenteelle asettamaa päästötavoitetta pidettiin ministeriön arviossa käytännössä mahdottomana saavuttaa ilman polttoaineiden hintojen nostamista. Verkkouutiset kertoo asiasta lisää tässä jutussa.

– Jos Ilta-Sanomien tiedot pitävät paikkansa, niin hallitus aikoo päästä tavoitteisiin nostamalla bensan ja dieselin veroja 34-40 senttiä, joka on kohtuutonta niille maaseudun ja kaupungin asukkaille, joilla ei ole oman auton käytölle vaihtoehtoa, Arto Satonen sanoo.

Hän luonnehtii hallituksen linjaa ”myrskyvaroitukseksi”.

– Liikenteen päästöjä pitää toki vähentää ja ne vähenevät, kun autokanta uudistuu, teknologia kehittyy ja joukkoliikennettä edistetään, kansanedustaja sanoo.

Esitykset kovista polttoaineen veronkorotuksista on aiemmin tyrmätty hallituspuolue keskustasta. Sieltä on esitetty autoilun seurantaan perustuvaa veromallia, jossa nykyinen polttoainevero korvattaisiin kilometriverolla, joka määräytyisi sen mukaan missä ja kuinka paljon autolla ajetaan. Ei ole tietoa, onko ajatusta viety eteenpäin hallituksessa.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt