Verkkouutiset

Uimareita Eiranrannassa Helsingissä 22. lokakuuta. / LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Myrsky iski Suomeen, tulvavedet nousseet rannikolla

Tuulenpuuskat ovat puhaltaneet enimmillään yli 30 metriä sekunnissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen yllä riehuva syysmyrsky on nostanut aamun aikana meriveden pintaa lähes metrillä Helsingin edustalla.

Ilmatieteen laitoksen mukaan sateet jatkuvat perjantain ajan maan etelä- ja keskiosissa. Keski-Suomessa voi tulla myöhemmin räntää tai lunta. Kovasta tuulesta varoitetaan etelässä.

Lounaistuulen nopeus on puuskissa 15 metriä sekunnissa maa-alueilla, mikä voi kaataa puita laajalla alueella ja johtaa lyhyisiin sähkökatkoihin. Joet voivat tulvia alavammille pelloille Pohjanmaalla. Lumi- ja räntäpyryt heikentävät liikennesäätä monin paikoin.

Merellä myrsky tuntuu erityisesti Suomenlahden itäosissa, jossa lännen ja lounaan välistä puhaltava tuuli voi nousta 23 metriin sekunnissa. Meriveden nousun myötä rantateitä voi olla paikoin poikki. Ilmatieteen laitos varoittaa tulvaherkimpien kohteiden mahdollisesti kastuvan.

Ylen mukaan vesi on noussut esimerkiksi Helsingin Arabianrannassa puistoalueelle. Haminassa ihmisiä on kehotettu ottamaan kaiken irtaimiston talteen rannoilta, sillä tuuli on kiihtymässä keskipäivän tienoilla. Vettä on tulvinut yli rantapenkereiden muun muassa pysäköintialueelle.

Kotkan edustalla on mitattu 31,5 metriä sekunnissa puhaltanut tuulenpuuska kello 9.10. Kymenlaakson sähkön mukaan sähköt ovat poikki yli 3 000 kotitaloudessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)