X
SULJE MAINOS
Yön ja aamun sateet keskittyivät Satakuntaan. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Myräkkä iski Suomeen, vettä voi tulla yli 50 millimetriä

Rankkasateet voivat aiheuttaa kellareiden tulvimista Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla.

Luoteesta saapunut voimakas matalapaine on tuonut aamupäivän aikana runsaita sateita eri puolille Suomea.

Forecan mukaan loppukesän myräkän tuulet ovat olleet voimakkaimpia Raumalla, jossa kymmenen minuutin keskituulen nopeus on ollut 20 metriä sekunnissa. Runsaiden sateiden odotetaan aiheuttavan pienten jokien tulvimista esimerkiksi pelloille ja kellareihin. Myös liikenteessä on kohonnut vesiliirtovaara.

Ilmatieteen laitoksen mukaan yön ja aamun sademäärät ovat olleet runsaimpia Satakunnassa, jossa on tullut vettä 20–25 millimetriä. Muualla maan länsiosissa kertymät ovat jääneet 10–20 millimetriin.

Ennusteiden mukaan eniten sadetta on tulossa Etelä-Suomeen, jossa vettä voi kertyä yli 50 millimetriä.

Sään odotetaan kirkastuvan loppuviikosta, jolloin lämmin rintama voi nostaa elohopean etelässä 20 asteen tienoille.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt