Verkkouutiset

”Myös Raamatun levittäminen tulisi rangaistavaksi”

Päivi Räsäsen kesäkuussa somessa julkaisemasta kannanotosta käynnistetty rikostutkinta jatkuu.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Päivi Räsänen (kd.) kertoo saaneensa kutsun poliisikuulusteluun, joka toimitetaan perjantaina 1. marraskuuta Pasilan Poliisitalolla.

– Minua kuulustellaan rikoksesta epäiltynä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, josta voitaisiin tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Olen hämmästynyt siitä, että tutkintaa edelleen jatketaan tapauksessani, jossa on kysymys syvästi uskonnon- ja sananvapaudesta. En katso syyllistyneeni rikokseen ottaessani kantaa Raamatun pohjalta Suomen evankelisluterilaisen kirkon toimintaan, hän sanoo.

Räsänen kertoo, että hänen julkaisemansa twiitin oleellinen sisältö oli sitaatti Uudesta testamentista, Roomalaiskirjeen luvusta 1, jakeet 24-27.

– Olin kirkon luottamushenkilönä tyrmistynyt siitä, että kirkko ilmoittautui Helsingissä järjestetyn Pride-tapahtuman kumppaniksi. Kirkkojärjestyksen mukaan ”kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan”. Pride-tapahtumassa juhlistetaan sellaisia tekoja, joista Raamattu käyttää sanoja synti ja häpeä. Tämän pohjalta kysyin: ”Miten kirkon oppiperusta, Raamattu sopii yhteen aatteen kanssa, jossa häpeä ja synti nostetaan ylpeyden aiheeksi?”

Räsänen vetoaa myös siihen, että sain hiljattain tiedon rikosilmoituksesta, joka oli tehty nyt elokuussa 15 vuotta sitten kirjoittamastani saman sisältöisestä pamfletista. Tässä tapauksessa esitutkintaa ei edes käynnistetty sillä perusteella, että ”pamfletissa on kysymys ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauden valossa sallittujen moraalisten käsitysten ja arvostusten esittämisestä.”

Räsänen toteaa, että ”mikäli Raamatussa esitettyjen näkemysten katsottaisiin täyttävän kiihottamisrikoksen tunnusmerkistön, myös Raamatun levittäminen tai saatavilla pitäminen tulisi johdonmukaisesti rangaistavaksi”.

– Huomautan myös, että eduskunta on yksimielisesti hyväksynyt kirkkolain, jonka mukaan kirkko tunnustaa Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa. Eduskunta ei siis ainoastaan ole sallinut kirkon noudattaa Raamattua sen toiminnassa ja opissa vaan suorastaan kirkkolailla säätänyt, että näin tulee toimia.

– Rikostutkinnan lopputuloksesta riippumatta aion edelleen käyttää perustuslaissa ja ihmisoikeussopimuksissa turvattua uskonnonvapautta pitämällä esillä Jumalan pyhän sanan opetuksia ja rohkaisen myös muita niin tekemään, Räsänen sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)