Verkkouutiset

Koronavirustartuntojen määrä on Pirkanmaalla lähtenyt nousuun juhannuksesta lähtien. LEHTIKUVA/TEEMU SALONEN

Pirkanmaa leviämisvaiheeseen

Pirkanmaan koronatilanne on mennyt edelleen huonompaan suuntaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Alueellinen pandemiaohjausryhmä totesi kokouksessaan tiistaina, että Pirkanmaan sairaanhoitopiiri siirtyy koronaepidemian leviämisvaiheeseen.

Koronan ilmaantuvuus alueella on kuluneen kahden viikon ajalta 149 tartuntaa 100[nbsp]000:ta asukasta kohden. Positiivisten osuus testeistä on edellisen viikon ajalta 4,4 prosenttia.

Viime viikolla Pirkanmaalla todettiin 521 uutta koronatartuntaa, mikä on enemmän kuin koskaan aiemmin. Myös sairaalahoidon tarve on kasvanut.

Aluehallintoviraston viime viikolla päättämät kokoontumisrajoitukset ja turvavälimääräys tulevat voimaan torstaina, joten toimien vaikuttavuutta arvioidaan sen jälkeen.

Lisäksi pandemiaohjausryhmä suosittelee tapahtumanjärjestäjille, että tapahtumien turvallisuussuunnitelmissa yleisö jaotellaan omiin ryhmiinsä, jotka eivät kohtaa toisiaan, ja yleisöltä edellytetään maskin käyttöä.

Vahvat maskisuositukset pysyvät voimassa Pirkanmaalla. Etätyösuositusta alueella jatketaan syyskuun loppuun. Työnantajat voivat halutessaan tehdä oman suosituksen tätä pitemmällekin.

Tavoitteena on aloittaa peruskoulut ja toisen asteen opetus lähiopetuksena. Oppilaitoksilla on suunnitelmat valmiina myös etäopetukseen siirtymisen varalta, jos sitä hetkellisesti tarvitaan.

Yli 12-vuotiaiden maskinkäyttösuositus jatkuu kouluissa ainakin siihen saakka, kunnes 12-15-vuotiaat ovat voineet saada kaksi rokoteannosta.

Pirkanmaalla tartunnan lähde saatiin viime viikolla selville 368 tapauksessa, eli 71 prosenttia tartunnoista jäljitettiin. Vaikka prosentuaalisesti luvut näyttävät hyviltä, 153 tartunnan lähde jäi tuntemattomaksi. Näistä 116 tartuntaa on peräisin Pirkanmaalta. Se merkitsee, että tautia on Pirkanmaalla liikkeellä paljon.

Eniten tartuntoja saatiin samasta taloudesta, kaikkiaan 118 tartuntaa eli 32 prosenttia. Kotiin tartunta tuotiin useimmiten sukulaisten, ystävien tai tuttavien tapaamisista: näitä tartuntoja oli kaikkiaan 66 eli 18 prosenttia.

Yökerhoista, baareista ja ravintoloista tuli 56 tartuntaa eli 15 prosenttia, ja yleisötapahtumista tartuntoja saatiin 33 eli yhdeksän prosenttia. Yksityisistä juhlista tartuntoja tuli 28 eli kahdeksan prosenttia. Ulkomaisia tartuntoja oli 25 eli seitsemän prosenttia.

Selvästi eniten tartuntoja on 20-29-vuotiailla, ja mutta 30-39-vuotiaiden tartunnat ovat lisääntyneet runsaasti edelliseen viikkoon nähden. Myös 40-59-vuotiaiden tartunnat ovat nousussa: niiden määrä tuplaantui edellisestä viikosta.

Kesä-heinäkuun aikana Pirkanmaalla sairaalahoitoon joutuneista 51 prosenttia oli 20-39-vuotiaita.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)